Tästä puhutaan: brändillä on väliä
Brändistä puhutaan paljon. Brändillä tarkoitetaan vakiintunutta mielikuvaa vaikkapa yrityksestä, tuotemerkistä, maasta tai henkilöstä. Brändi on aineetonta pääomaa, jota voidaan vahvistaa
Brändistä puhutaan paljon. Brändillä tarkoitetaan vakiintunutta mielikuvaa vaikkapa yrityksestä, tuotemerkistä, maasta tai henkilöstä. Brändi on aineetonta pääomaa, jota voidaan vahvistaa
Liittokokousreissuni alkoi Ylihärmästä keskiviikkona 3. kesäkuuta. Ennen kuin menen sinne, haluan kumartaa Veikko Ikolaa, jonka tapasimme hallituksen retkellä Isossakyrössä. Veikko
Anssi Valkonen oli 32-vuotias, kun Visa-isä yllättäen vuonna 2020 kuoli, Matias Valkonen vain 25. Vaikka veljekset olivat olleet mukana yrityksessä
Liittokokous keskeytyi juhlavaksi hetkeksi 5.6. Seinäjoella, kun St1-SKAL-yhteistyöstä päävastuulliset johtajat, St1:n Mikko Reinekari ja SKALin Petri Murto, esittelivät kokousväelle pian viisivuotisen yhteistyön saavutukset ja tulevaisuuden vision.
Vuodesta 2022 vaikuttanut SKALin, Linja-autoliiton ja Taksiliiton muodostama LiikenneSuomi-ryhmä päivitti tavoitteensa vaalikaudelle 2027–2031. Ohjelmassa korostuu aiempaa vahvemmin kuljetusalan merkitys Suomen
SKAL on ollut mukana kansallisissa logistiikkaselvityksissä vuodesta 1997. Syksyllä 2025 eli ennen Lähi-Idän kriisiä kerätty selvitys osoittaa, kuinka kovaan testiin
SKAL tekee tiivistä yhteistyötä pohjoismaisten sisarjärjestöjensä kanssa. Vallitsevassa maailmantilanteessa erityisesti varautuminen kiinnostaa. Se oli myös yksi teemoista 5. maaliskuuta, kun vierailimme St1-energiakumppanimme
SKALin maaliskuinen jäsenkysely päästövähennyslaitteiden toimintavarmuudesta alleviivasi ongelmien laajuutta. Erityisesti talvella ilmenevät AdBlue-ongelmat aiheuttavat yli 50 miljoonan euron vuotuiset kustannukset kuljetusyrityksille.
Kevät on ollut jännittävä. Olen seurannut Yhdysvaltain johtajien toimintaa mediassa – suosittelen X-kanavaa – ja tullut aina uudelleen yllätetyksi. Trumpin
Ennen maaliskuuta monikaan ei ollut tietoinen Hormuzinsalmesta, saati sen merkityksestä maailman öljymarkkinoille. Vastauksena Yhdysvaltain ja Israelin käynnistämille iskuille Iran pommitti
Kuljetusyrittäjäpäivillä ja SKAL Liittokokouksessa juhlitaan tänä vuonna yhdessä SKALin ja koko kuljetusalan 90 yhteistä vuotta. Järjestöjohtaja Arto Kämpin mukaan SKAL
Vuosi käynnistyi Ivalossa -37 pakkasasteessa. Paukkupakkaset tulivat kuin tilauksesta, sillä kuvasimme videota pohjoisten olosuhteiden vaikutuksista kuljetus- ja infra-alaan, kohderyhmänä EU-päättäjät.