Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain ja valmisteverotuslain 98 a §:n muuttamisesta (ammattidiesel)
Tiedotteet
Kaikki tiedotteet, lausunnot ja uutiset.
Koulujen alku tuo liikenteeseen yli puoli miljoonaa koululaista – SKAL ja Volvo muistuttavat yhteisestä vastuusta liikenneturvallisuudessa
SKAL haastaa puolueet rakentamaan Suomelle logistiikan kilpailukykyohjelman
SKAL ja muut kuljetusalan vaikuttajat koolla Power Truck Show’ssa – tule keskustelemaan Suomen kilpailukyvystä ja logistiikan roolista
SKAL Kuljetusbarometri 2/2026: Vaikeudet henkilökunnan palkkaamisessa kääntyneet lievästi kasvuun
SKAL Logistiikkaselvityksestä – epävarmuuden keskellä kuljetuskustannuksia tulee voida hallita
Haemme toimitusjohtajaa SKAL Kaakkois-Suomelle / järjestötoiminnan asiantuntijaa SKAL ry:lle
Jäsenpalvelu kesällä 2026
Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laivaväkilain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta
Pohjoismainen logistiikkaliitto: Maantiekuljetusala on valmis vahvistamaan Euroopan kokonaisturvallisuutta
Kuljetusala tarvitsee uusia osaajia – Nuoria kuljetusalalle -hanke innostaa nuoria alalle
Lausunto valtioneuvoston kirjelmästä eduskunnalle luonnoksesta komission täytäntöönpanoasetukseksi raskaiden hyötyajoneuvojen CO2-päästöihin liittyvien todellisten ajonaikaisten tietojen keräämisestä