SKAL ja Tieyhdistys toteuttivat ensimmäisen tievetoomuksensa 2023 – nyt kohderyhmää laajennetaan järjestöistä ja yrityksistä yksityishenkilöihin.

15.9. avattavaa Tievetoomusta nettisivuineen valmistellaan parasta aikaa. Vetoomuksessa tuodaan esiin tietoa tiestön kunnosta ja rahoitustarpeesta. Vetoomus on osa SKALin ja Tieyhdistyksen 2027 eduskuntavaalivaikuttamista, ja sen tavoitteena on vaatia konkreettisia toimia tieverkon rapautumisen pysäyttämiseksi.
- Suomen tiestön kunto on noussut viime vuosina yhä näkyvämmin julkiseen keskusteluun. Tieverkko on koko yhteiskunnan yhteinen selkäranka, ja vaikuttaa ihan kaikkien suomalaisten arkeen, Tieyhdistyksen tapahtumista ja infran kestävyysasioista vastaava johtaja Liisa-Maija Thompson muistuttaa.
Koska tänä vuonna allekirjoituksia kerätään myös yksityishenkilöiltä, pyritään kampanjan ydinviesteistä tekemään mahdollisimman selkeitä ja asiaa entuudestaan tuntemattomalle avautuvia. Myös viestintää ollaan tehostamassa, missä apuna käytetään muun muassa somea sekä erilaisia tapahtumia.
- Eri organisaatiot voivat allekirjoittaa vetoomuksen porukalla, viestiä siitä somekanavissaan ja heittää haasteen aina eteenpäin seuraavalle, työryhmästä vinkataan.



_________________________________
SINUA SAATTAISI MYÖS KIINNOSTAA:
Toimiva logistiikka ratkaisee –SKALin tavoitteet seuraavalle hallituskaudelle
Kuljetusliike Enbuska Oy: Ruotsissa panostetaan tienhoitoon Suomea paremmin
