Haminalaisyrittäjä ei ole pelännyt ottaa riskejä, mutta tietää, että viime kädessä on kyse rehellisyyden kaltaisista perusasioista.
1990-luvun lamavuosien taloudellinen ahdinko, 2000-luvun alun hektiset ruuhkavuodet, idän liikenteen kukoistus ja romahdus, muutoksia ja sopeutumista, riskejä… ja yksi ruumiskin. Mutta silti, kun haminalaiselta toisen polven perheyrittäjältä Reijo Toikalta kysyy, että vieläkö hän kaiken tämän tietäenkin lähtisi kuljetusyrittäjäksi, on vastaus ”totta kai”.
- Niin se on yrittäjä, että ei osaisi mitään muuta kuvitellakaan tekevänsä, toteaa Kyllikki-vaimokin.
Mutta jotta koko tarinan ymmärtää, pitää lähteä ihan sen alkuun, 1950-luvulle.
Villiin itään
Kaiken taustalla olevan Toikan Kuljetus Oy:n perustanut Jorma-isä hankki liikennelupansa vuonna 1952, mutta itse asiassa kuljetusyrittäjyys istuu suvussa sitäkin syvemmässä.
– Isoisä aloitti kuljetukset jo ennen sotia. Tarve tuli varmaan siitä, että oli maatiloja, joilta piti saada maito meijeriin. Isä ajoi kesät hiekkaa ja talvet puutavaraa. Hän oli yksi seitsemästä veljeksestä, ja monet heistäkin lähtivät alalle.
Myöhemmin toiminta laajeni omiin soratoimituksiin, ulkomaankuljetuksiin, konttikuljetuksiin, varastointipalveluihin, sekä näistä vastaavien uusien yritysten perustamiseen. Toy-Trans Oy perustettiin ulkomaankuljetuksiin 1996, varastointiin ja tavarankäsittelyyn Kotkan ja Haminan alueella erikoistunut TK-Lastit Oy vuonna 1999. Neljä vuotta myöhemmin päivänvalon näki yhdessä kouvolalaisen TransPeltolan kanssa perustettu logistiikkakonserni Cargo Handling Group Oy.
Toikka itse työskenteli nuorena jonkin aikaa kemianteollisuudessa.
- Mutta silloinkin kaikki vapaa-aika kului perheyrityksen hommissa. Olen ollut kuljettaja, toimitusjohtaja ja hoitanut jokapaikanhöylänä kuljetusliikkeen asioita, ihan niin kuin moni muukin meistä yrittäjistä.
Vuonna 1984, isän kuoleman jälkeen, oli hänen vuoronsa ottaa vetovastuu perheyrityksestä.
- Oli päätettävä, että joko lopetetaan kokonaan tai jonkun tarvitsee jatkaa. Velipojan – hän ei ole enää mukana – kanssa päätettiin, että me jatkamme.
Pyörittyään yrityksessä mukana jo pienestä pitäen oli hän ehtinyt nähdä alaa yrittäjän vinkkelistä jo melkoisesti.
- 1970-luvun polttoainekriisi vaikutti paljonkin. Samoin lainsäädäntö: aina kun mittoja on kasvatettu, niin kalusto on pitänyt uudistaa. Monessa kohtaa on pitänyt miettiä, että mitäs nyt, ja pikkuhiljaa sopeutua siihen, mitä milloinkin tapahtuu. Toikkien kohdalla tämä on tarkoittanut uusien suoritealojen ja palveluiden lisäksi myös liikenteen laajentamista ulkomaille. Hänen setänsä aloittivat idän liikenteen jo 1970-luvulla.
- Kaikenlaista tavaraa, mitä Venäjän vaihtokaupassa oli. 1990-luvun alkupuolella alkoi elektroniikan vienti. Siihen mekin pääsimme jostain syystä mukaan. Tuttava varastoalalta vinkkasi, että jos vain vehkeet hommaat, niin töitä on! Ja kylmänrauhallisesti lähdettiin, vaikka ei kieltäkään puhuttu. Moskovassa minulla oli kuormaa kolmeen paikkaan, jotka täytyi itse etsiä, enkä ymmärtänyt edes kirjaimista mitään, hän muistelee.
Ensimmäisen kuormansa Venäjälle Toikka ajoi tammikuussa Seuraavana vuonna sikäläinen tulli takavarikoi auton, minkä vapautusta kirjelmöitiin seuraavan 11 kuukauden ajan SKALin ulkomaanliikenteen lisäksi myös ihan ministeritasolla.
- Kun kuultiin, että auto oli vihdoin vapautettu, niin eihän se ollut enää edes ajokunnossa! Olivat ajaneet sillä Venäjän sisäistä liikennettä. Suomesta piti tuoda hinausauto paikalle, että saatiin se kotiin.
Mielivaltaisia pysäytyksiä on tullut rajalla koettua myöhemminkin, kiväärinpiippua tuijotellessa ja lahjuksia odotellessa.
- Parin reissun jälkeen sitä oppi tavat, millä siellä toimitaan.
Setämiehiltä nuorempi polvi kuuli vähän villimpiäkin juttuja.
- Eräänä aamuna, kun kuski oli herännyt autosta yöunilta, oli auton edessä odottanut ruumis.
Pisimmillään työt veivät Toikan kuljettajia viikkojenkin reissuille, Kazakstaniin saakka.
- He pitivät matkalla päiväkirjaa, joka alkaa sillä, että ”jos meinaat lähteä, mieti uudestaan, äläkä lähde”. Kaikenlaisia tarinoita tuli kotiin siltäkin reissulta, Toikka hymähtää.
Väki vähenee
Ei Venäjän-liikennettä toki mistään seikkailunhalusta tehty.
- 1980-luvun loppu oli yrityksen vaikeinta aikaa. Silloin oli tiukkaa. 1990-luvun alussa rakentaminen loppui täysin. Vaimo sanoi, että mene nyt jollekin kurssille, että saamme ne ulkomaanliikenteen luvat. Venäjän-liikenne pelasti meidät ja aika monen muun yrittäjän, joka siellä oli.
Autoilla liikennettä kesti vuoteen 2006 saakka.
Muutama vuosi tuota ennen perustetun Cargo Handling Groupin kautta kuljetukset jatkuivat rautateitse kulkevan konttiliikenteen muodossa ihan Venäjän Ukrainassa aloittamaan sotaan asti.
- Parhaimmillaan meillä oli pelkästään varastolla vuorokaudessa 200 henkeä töissä, plus autokuskit, jotka vetivät 100 konttia vuorokaudessa Kotkasta Kouvolaan. Se oli ihan tajutonta meininkiä.
Rajan sulkeutumisesta seurannut isku oli raju, Toikka myöntää, eikä vain heille. Kouvolaan rakennettiin kovin odotuksin idänliikenteen tarpeisiin kymmeniä miljoonia maksanut, rautatie- ja maantieliikenteen yhdistävä RR-terminaali.
- Sen kentälle piti tulla tuhansia kontteja. Nyt se on puuvarastona, kun yrittävät keksiä sille muuta käyttöä.
Haminan satamaan vievällä tiellä kulkevista autoista ainakin neljännes on raskasta kalustoa, mutta haminalaisista kuljetusyrityksistä ne eivät ole peräisin.
- Haminassa alan yrityksiä on jäljellä me ja serkkupoika. Kotkassakaan ei ole enää kuin kaksi tai kolme. Moni on lopettanut, osittain itärajan sulkeutumisen takia, osittain siksi, ettei ole löytynyt jatkajaa. Ennen oli pelkästään Haminassa yhden auton miehiä toistakymmentä.
Tämä näkyy Toikan mukaan myös paikallistoiminnan vähenevänä jäsenmääränä.
- Se on harmi, koska sillä on heti vaikutus. Eikä tarve saada yrittäjien ääni kuuluviin päätöksenteossa ole kadonnut mihinkään, lähinnä päinvastoin.
SKALin työhön ja näkyvyyteen ollaan Toy-Transilla tyytyväisiä. Toikka itse on ollut mukana vaikuttamistyössä valtakunnallisellakin tasolla, Ulkomaan Liikenteen Harjoittajien ULH ry:n hallituksessa. Sitä kautta hän ymmärtää myös, kuinka paljon - ja valitettavan usein jäsenistölle näkymätöntä - työtä edunvalvonta vaatii.
- Se vie niitä huonompia mielipiteitä pois, kun tietää, että siellä tehdään asioita. Ja yritetään.
Se tehdään, mikä luvataan
Vuonna 2009 Toikka sai yhteydenoton, jossa häntä kehotettiin saapumaan Vuosaareen Finnlinesin toimistolle, jonne ”oli tulossa vieraita”.
- Firma oli pikkuisen suurempi. Emme me siitä koskaan olleet kuulleetkaan. Sanoivat, että tasolasia pitäisi alkaa käsitellä. Me kysyimme, että millainen juomalasi se on. Ei ollut juomalasia, virnistää Toikka, joka tarttui uuteen haasteeseen yrityksen Venäjän-liikenteestä tutulla kylmähermoisuudella.
- Neuvottelun jälkeenkin sanoin, että mistään en ymmärrä, mutta että yritetään. Ja kahden viikon päästä alettiin hieroa sopimusta.
Kyseessä oli Asahi Glass Company, maailman suurin lasivalmistaja, joka oli Japanista saapunut tapaamaan juuri heitä. Mutta miten sana haminalaisesta perheyrityksestä oli sinne kiirinyt?
- Finnlinesiltä oli osattu suositella meitä: Meillä oli ollut TransPeltolan kanssa heillä ajoja, ja ne oli hoidettu hyvin.
Brändiä, mainetta ja julkisuuskuvaa voi rakentaa kalliiden konsulttien avulla, mutta siinäpä se avain yksinkertaisuudessaan Toikan mukaan on.
- Rehellisyys. Kaikki hoidetaan, mitä on luvattu. Mitään ei jätetä kesken. Hyvä kello kauas kuuluu – sana hyvin hoidetuista töistä on kiirinyt ja tuonut uusia asiakkaita sekä yhteistyökumppaneita ulkomaita myöten. Välillä se on vaatinut suoranaisia ihmeitä, hän myöntää.
- Sain Peltolan Hannulta soiton hirvimetsältä, olisiko ollut 2006–2007. Huolintayhtiö oli ollut yhteydessä ja ilmoittanut, että aamuksi tarvittaisiin 23 autoa vetämään irtoperiä. Meillä oli autoja kolme, TransPeltolalla kymmenen. Loput piti hoitaa jotenkin. Pikkuisen se puhelinsoittoja vaati, mutta aamuun mennessä kaikki autot oli löydetty.
Brändäyksen kannalta ihan huonoimmasta päästä ei ole yrityksen nimikään: Toy-Trans jää helposti mieleen ja herättää uteliaisuutta. Se on tosin yhdistelmä onnekasta sattumaa ja huonoa englannin kielen taitoa.
- Toikka Oy:stä se lähti, eikä mistään lelukuljetuksista, hän nauraa (englanniksi toy = lelu).
Cargo Handling Groupissa panostetaan toki tätä nykyä myös brändinäkyvyyteen. Toikan ja Peltolan nuorempien polvien hallussa ovat tyylillä toteutetun nettisivun lisäksi niin Facebook, Instagram kuin LinkedIn.
- Me olemme vähän tällaisia vanhoja jääriä, mutta he hoitavat sen hyvin.
Uutta työvoimaa alalle
Aina yrityksen maine tai brändikuva ei ole omissa käsissä, vaan esimerkiksi työntekijän virhe tai huono käytös voi nostaa koko yrityksen valtakunnallisiin otsikoihin ja nousta esiin kahvipöytäkeskusteluissa pitkään jälkeenpäinkin. Näiltä on Toikilla onneksi vältytty. Tässä yhtenä apuna on huolellinen perehdytys.
- Ketään ei meillä laiteta ensimmäistä kertaa mihinkään tehtaalle viemään kuormaa, ellei ihan selkeästi tiedetä kaverin tehneen vastaavaa hommaa ennestään. Aina on meidän vakituinen kuljettaja mukana.
Monelle Toikille kuljettajaksi tulleella talon tavat ovat tulleet tutuiksi ensin opintoihin kuuluvien harjoittelujaksojen, kesätöiden ja tuurauksien kautta. Tässä yhteistyötä tehdään Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun XAMKin kanssa.
- Kerran, pari vuodessa meillä on sieltä opiskelijoita kolmen kuukauden harjoittelujaksolla. Joskus on kysytty, että tarvitaan harjoittelupaikka, mutta tulijalla ei ole korttia – otatteko viereen istumaan? Mikäs siinä. Oppivat hekin siinä tavat, miten asiakkaan luona toimitaan. Yleisiltä markkinoilta hyviä kuljettajia ei ole helppoa saada.
Toikilla myös viihdytään.
- Meillä on pitkiä työsuhteita, vahvistaa Kyllikki Toikka.
Uskoa tulevaan
Seuraava sukupolvi Toikkia on jo aktiivisesti mukana perheyrityksen eri toiminnoissa, ja yrityksen jatkuvuus on sitä myöten turvattu, mutta ei Toikka vielä malta seitsenkymppisenäkään eläkkeelle jäädä.
- Aamulla kun herään, niin hän on kadonnut kotitoimistoon töihin, vaimo paljastaa.
Yrittäjyyden lisäksi perhettä yhdistää yli sukupolvien rakkaus toiseenkin asiaan: pesäpalloon.
- Suomen mestaruuksia ei minulla ole, mutta pojiltamme löytyy useammassakin ikäluokassa, hän kehaisee.
Mailan varressa on nyt jo kolmas sukupolvi Toikkia.
Vaikka melkein eläkeläiseksi itsensä luokitteleekin, seuraa hän mielenkiinnolla alan tilannetta ja uskoo, että optimismiin on varaa.
- Nyt on vähän hiljaisemman jakson jälkeen alkanut töitä olla aika paljon. Ja jahka polttoainetilanne korjaantuu ja kaikkialle saadaan klausuulit, on se hyväksi koko kuljetusalalle.
Toikka on kiitollinen, että heillä polttoaineklausuuli on ollut käytössä jo vuosia.
- Jos rakentaminen lähtee taas käyntiin, niin se pelastaa jo monet. Meillä on aika paljon ollut toimituksia paperitehtaisiin ja sieltä pois, että jos ne vain pysyvät käynnissä, niin ei ole valittamista.
Pitkällä tähtäimellä hän asettaa toivonsa itärajan aukeamiseen ja on yllättävänkin optimistinen Venäjän tulevaisuuden suhteen.
- Kun 2030–2040-luvun tietämille mennään, niin toiveissa on, että raja taas aukeaa. Minua se ei enää tule auttamaan, mutta jälkipolvillemme Venäjän-liikenne tulee kuitenkin olemaan vielä iso juttu. Se tulee vaatimaan Venäjältä muutoksia paljonkin, mutta pakko heidänkin on muuttua, ja se tulee selkeyttämään tilannetta, Toikka arvioi.
- Vaikka kansalta on siellä pimitetty asioita, niin Venäjälläkin on kuitenkin niin paljon porukkaa, joka tietää, missä muu maailma menee. He tulevat muuttamaan Venäjän. Se on väistämätöntä. Sitä emme tiedä, että minkälaiseksi, mutta länsimaistumaan se tulee paljon. Henkilömuutoksia se tietysti tulee vaatimaan, hän uskoo.
Rajan tällä puolen pohdinta alan tulevaisuudesta liittyy pitkälti käyttövoimaan. Kuten SKALin tuore käyttövoimakyselykin kertoo, johtava syy vaihtoehtoiseen käyttövoimaan siirtymisessä yrittäjillä on asiakkaiden suunnalta tuleva paine. Toikkien kalusto ajaa vielä täysin dieselillä.
Toikkien kalusto ajaa vielä täysin dieselillä.
- On meidänkin asiakkaiden kanssa siitä keskusteltu, mutta vaatimuksia ei vielä ole ollut. Eikä kukaan ole ollut siitä myöskään valmis maksamaan. Mutta heti kun joku vain maksaa siitä, se tapahtuu.
Hyvä kello kauas kuuluu
Reijo ja Kyllikki Toikan kotona riippuvaan maalaukseen sisältyy erikoinen tarina, joka omalta osaltaan kertoo, kuinka hyvässä valossa yritys kuljettajineen ulkopuolisillekin näyttäytyy.
Joitain vuosia sitten yrityksen auto oli liikenteessä Valtatie 24:lla Jämsästä Lahteen, kun paikalle pölähti parvi joutsenia. Kuljettajan rauhallinen ja kunnioittava käytös oli tehnyt sen edessä olleen henkilöauton kuljettajaan, tilannetta taustapeilistään seuranneeseen jämsäläiseen taitelijaan, niin suuren vaikutuksen, että hän oli kotiin päästyään ikuistanut erikoisen tilanteen tauluksi.
Autosta bongaamansa yrityksen nimen perusteella hän oli antanut sen rekkamiestuttavalleen, toivoen, että se näin päätyisi oikeaan yritykseen. Ja päätyihän se!
________________________________
SINUA SAATTAISI MYÖS KIINNOSTAA:
Kuukauden kulkuneuvo – RidasRahti: ”Siisti kalusto on käyntikortti”
Poikkeustilanne polttoainemarkkinoilla jatkuu – SKALin jäsenneuvonta toimii
