Kuljetusyrittäjäpäivillä ja SKAL Liittokokouksessa juhlitaan tänä vuonna yhdessä SKALin ja koko kuljetusalan 90 yhteistä vuotta. Varmista paikkasi nyt – ilmoittautuminen päättyy jo 4.5.2026!


Järjestöjohtaja Arto Kämpin mukaan SKAL 90 -juhlavuosi näkyy ohjelmassa monin tavoin:
- Tämän vuoden Kuljetusyrittäjäpäivät ovat juhlavuoden kunniaksi laajemmat kuin aiemmin. Meillä on Seinäjoki Areenan messuhallissa yhteistyökumppaneiden näyttely, jossa on myös kalustoa. Uusien autojen lisäksi SKAL Pohjanmaa-Österbotten on koonnut jäsenistöltään historiallisten autojen näyttelyn, jossa on kalustoa jokaiselta SKALin vuosikymmeneltä. Esillä on myös SKAL 90 vuotta -näyttely, josta voi bongata tuttuja juttuja ja kasvoja vuosien varrelta, hän paljastaa.
Viikonloppu alkaa perjantaina liittokokouksella, jossa jännitys tiivistyy puheenjohtajavaaliin. Illalla messuvieraat pääsevät seuraamaan uuden puheenjohtajiston ensiesiintymistä, kun Diili-ohjelmasta tuttu Arttu Seppälä haastattelee heitä lavalla. Messuosastoihin tutustumisen ohella nautitaan hyvästä ruoasta ja kohdataan kollegoita, eikä istumapaikoista ole pulaa.



Tavallistakin komiampi gaala
Lauantaiaamupäivällä messuosastot ja kalustonäyttely ovat edelleen auki. Juhlaseminaarissa ääneen pääsevät kuljetusyrittäjät itse, ja viikonloppu huipentuu Kuljetusyrittäjägaalaan.
– Lauantain juhlaseminaarissa kuulemme Arto Nybergin juontamana aiempien vuosien SKAL Kuljetusyritys -palkinnon saaneiden yritysten tarinoita ja kokemuksia, Kämppi
kertoo.
Illalla on vuorossa juhlava gaala, jossa palkitaan vuoden 2026 SKAL Kuljetusyritys ja lopuksi laitetaan jalalla koreasti Komiat-yhtyeen tahdittamana!



Koko yhteisö mukana
SKAL Golf pelataan tuttuun tapaan torstaina 4.6. ennen varsinaista tapahtumaa. Liittokokouksen avajaisten jälkeen SKALin veteraaneille on omaa ohjelmaa, ja myös SKAL Nuorille on tiedossa omat etkot.
– Lauantai-iltapäivän retkivaihtoehdoista löytyy jokaiselle jotakin: amerikkalaishenkisestä Koskenkorvasta Lapuan pellavaan ja patruunoihin, Alvar Aallon Aalto-keskuksesta Mallaskosken Panimoon!





Ehdokkaat SKALin puheenjohtajistoon 2026–2028
Julkaisemme lehden aineistopäivään mennessä toimitukseen saapuneet ehdokasesittelyt liiton puheenjohtajaksi sekä ensimmäiseksi ja toiseksi varapuheenjohtajaksi. Ehdokkaat ovat aakkosjärjestyksessä.

Kysymykset kaikille ehdokkaille:
1. Miksi haet tehtävään?
2. Millainen puheenjohtaja olisit SKALille?

Vain puheenjohtajaehdokkaille:
3. Miksi on tärkeää olla SKALin jäsen?
4. Mainitse 1–2 sinulle keskeisintä SKALin strategista valintaa.
Miten edistäisit sitä/niitä SKALin puheenjohtajana?
5. Mitä tai millaista tekemistä/toimintaa SKAL tarvitsisi enemmän
ja mitä vähemmän tullakseen entistä vahvemmaksi?
6. Mikä on tärkein tavoite SKALille seuraavissa hallitusohjelmaneuvotteluissa,
miksi?

Puheenjohtajaksi ehdolla:
Jani Salmela, 50, Jalasjärvi

Puheenjohtajaksi esittää, ehdokkaan ilmoituksen mukaan:
Sisä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry,
SKAL Pohjanmaa-Österbotten ry
Logistiikkainsinööri
Toimitusjohtaja, M.J. Salmela Oy, omistusosuus 2/3
Ajoneuvoja: 26
Kuljettajia: 35
Yritys SKAL-jäsenenä vuodesta 1979
Keskeiset luottamustoimet:
∙ SKAL ry:n 1. varapuheenjohtaja (2024–)
∙ SKAL ry:n 2. varapuheenjohtaja (2020)
∙ SKAL ry:n hallituksen jäsen (2013–2020)
∙ SKAL Pohjanmaa ry:n puheenjohtaja (2014–2020)
∙ Pohjola Vakuutuksen isännistön jäsen (2016–2024)

1. Olen rakentanut SKALissa laaja-alaisen kokemuspohjan etenemällä järjestön jokaisella tasolla. Ymmärrän jäsenistön tarpeet ja tunnen rakenteet läpikotaisin. Koen, että on aika siirtyä eteenpäin ja hyödyntää osaamiseni SKALin johtamiseen – tavoitteenani on yhdistää syvä järjestötuntemus ja rohkea tulevaisuuden visio.
2. Puheenjohtajana yhdistäisin määrätietoisen asenteen päätöksentekoon, aidosti kuunnellen jäseniä. Olen edelleen kiinni käytännön tekemisessä – jonka kautta ymmärrän
jäsenistön tarpeet kentällä monipuolisesti.
3. SKALin jäsenyys on kuljetusyritysten tärkein työkalu muuttuvassa maailmassa. Jäsenenä et ainoastaan tiedä, mitä alalla tapahtuu, vaan saat käyttöösi markkinoiden parhaan asiantuntijatuen ja oikea-aikaisen tiedon alan kehityssuunnista. Tarjoamme vahvan verkoston ja palvelut, jotka pitävät sinut askeleen edellä muista alan toimijoista.
4. Varmistamalla, että kaikki järjestömme tuottama tieto on oikeaa, ajantasaista ja suoraan hyödynnettävissä jäsenistön sekä sidosryhmien työssä.
Haluan, että järjestö on jäsenen puolella ja toimii sekä pienten että suurten yritysten tukena. Yritysten erilaiset tarpeet on otettava huomioon juuri siten, kuin kentältä toivotaan. Kohtelemalla kaikkia tasapuolisesti: jokainen jäsen on meille yhtä arvokas, oli kyseessä sitten yhden tai sadan auton yritys.
Painopisteemme on käytännön teoissa ja konkreettisessa hyödyssä. Strategia ei ole itsearvo, vaan työkalu, joka palvelee ainoastaan jäsenistömme tarpeita.
5. Keskittyminen nuoriin ja tulevaisuuteen on ensiarvoisen tärkeää, sillä nuorten osallistuminen takaa alan jatkuvuuden ja järjestön elinvoiman. Meidän on annettava
nuorille enemmän huomiota ja kuunneltava heidän tarpeitaan – unohtamatta kuitenkaan koko jäsenistön ääntä.
Järjestö on olemassa jäseniään varten, ja kehitämme toimintaamme aina jäsenten toiveiden mukaisesti. Nykyisessä maailmantilanteessa yhteishenki ja yhteen hiileen puhaltaminen ovat korvaamattomia. Järjestö tarjoaa vakaan pohjan ja välttämättömät peruspalvelut myös muuttuvissa olosuhteissa.
Toimintamme vaatii pitkäjänteistä sitoutumista ja luottamusta. Vaikka käytännön vaikuttamistyö ei aina näy jäsenistölle välittömästi, pyörät pyörivät taustalla taukoamatta. Kannustamme jäseniämme tuomaan rohkeasti esiin toiveitaan ja kehitysehdotuksiaan – vain avoimen keskustelun kautta voimme viedä asioita eteenpäin.
6. Tavoitteeni puheenjohtajana on turvata teiden rahoitus ja kunto, mikä takaa kuljetusyrittäjille sujuvan ja turvallisen arjen. Lisäksi puolustan Suomen kilpailukykyä pitämällä kuljetuskustannukset hallittuina ja maltillisina.

Jari Välikangas, 67, Kauhava

Puheenjohtajaksi esittävät, ehdokkaan ilmoituksen mukaan:
SKAL Pohjanmaa-Österbotten ry, SKAL Elintarvikeala,
Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry, Helsingin Seudun Kuljetusyrittäjät ry,
SKAL Itä-Suomi ry, SKAL Keski-Suomi ry, SKAL Metsä ry,
SKAL Pohjois-Suomi ry, SKAL Suoritealat ry
Konetekniikan yo, yrittäjäneuvos
Hallituksen puheenjohtaja, Välikangas Logistics Oy, omistusosuus 50 %
Ajoneuvoja: 19
Kuljettajia: 50
Yritys SKAL-jäsenenä vuodesta 1978
| Luottamustoimet SKAL-organisaatiossa: ∙ ∙ SKAL ry pj 2024-, vt pj 2023–2024 ∙ SKAL ry 1.varapj 2020–2023 ∙ SKAL ry hallitus 2015- ∙ SKAL Kustannus Oy pj 2023- ∙ SKAL 70-vuotisjuhlasäätiö sr pj 2023- ∙ SKAL Pohjanmaa hallituksen jäsen 2013–2025 ∙ SKAL Suoritealat varapj 2013–2023 ∙ SKAL Suoritealat säiliöjaoston pj 2013–2024 | Muut luottamustoimet: ∙ Autoliikenteen työnantajaliitto hallituksen jäsen 2015- ∙ Maakuljetuspoolin poolitoiminta jäsen 2018- ∙ Ilmarinen hallintoneuvoston jäsen 2024- ∙ Suomen Yrittäjät liikenne- ja logistiikkavaliokunta jäsen 2015- ∙ Suomen Yrittäjät valtuusto jäsen 2021–2025 ∙ Kauhavan kaupunginvaltuuston jäsen 2017–, 1.varapuheenjohtaja 2025– |
1. Olen sitoutunut suomalaisten kuljetusyrittäjien edunvalvontaan pitkällä kokemuksella ja vahvalla käytännön näkemyksellä. Olen toiminut yrittäjänä vuosikymmenten ajan ja nähnyt alan muutokset läheltä. SKALin puheenjohtajana olen saanut viedä eteenpäin työtä, jossa korostuvat yhteistyö, vaikuttavuus ja jäsenistön äänen kuuluminen.
Haen luottamusta jatkaa tässä tehtävässä, koska työ on kesken. Kuljetusala on murroksessa: kustannuspaineet, sääntelyn lisääntyminen ja toimintaympäristön epävarmuus vaativat vahvaa ja kokenutta johtajuutta. Haluan varmistaa, että SKAL on jatkossakin uskottava, yhtenäinen ja aktiivinen vaikuttaja, joka puolustaa yrittäjien toimintaedellytyksiä ja rakentaa kestävää tulevaisuutta koko alalle.
2. Olen puheenjohtajana määrätietoinen ja yhteistyöhakuinen. Johdan työtä SKALin yhteisesti sovitun strategian ja toimintasuunnitelman pohjalta. Pidän tärkeänä, että päätöksenteko on selkeää ja perustuu tietoon, kokemukseen ja jäsenkentän tarpeiden ymmärtämiseen. Puheenjohtajana huolehdin siitä, että kokoukset ovat selkeästi johdettuja ja hyvin valmisteltuja.
Rakennan aktiivisesti yhteistyötä. Haluan olla helposti lähestyttävä ja kuunteleva puheenjohtaja, ja samalla valmis tekemään ratkaisuja, jotka vahvistavat alan asemaa. Edunvalvonnassa korostan ennakoivuutta ja nopeaa reagointia.
3. SKALin jäsenyys on kuljetusyrittäjälle ennen kaikkea turva ja vaikuttamisen väline. Yksittäisen yrittäjän mahdollisuudet vaikuttaa toimintaympäristöönsä ovat rajalliset, mutta yhdessä toimien voimme vaikuttaa lainsäädäntöön, verotukseen ja alan yleisiin toimintaedellytyksiin sekä arvostukseen. Jäsenyys tarjoaa myös konkreettista tukea arkeen – neuvontaa, verkostoja ja ajankohtaista tietoa. SKAL on alansa vahvin edunvalvoja Suomessa, ja sen voima perustuu jäsenistöön.
4. Vaikuttaa alan toimintaedellytyksiin ennakoivasti. Tämä tarkoittaa tiivistä vuoropuhelua päättäjien kanssa ja kykyä perustella alan merkitys koko yhteiskunnalle. Alan elinvoima perustuu toimintaympäristön ennakoitavuuteen, yritysten kilpailukykyyn sekä osaavan työvoiman saatavuuteen. Meidän on tehtävä alasta houkutteleva nuorille.
5. Meidän tulee entistä paremmin tunnistaa jäsenistön tarpeet ja tuoda ne päättäjien tietoon ajoissa ja selkeästi. Vähemmän on enemmän; jäsenyrittäjien etu on, että SKALin resurssit käytetään tehokkaasti, suunnitellusti ja priorisoidusti.
6. Tärkein tavoite on kuljetusalan toimintaedellytysten turvaaminen ja parantaminen. Tämä tarkoittaa erityisesti kilpailukyvyn vahvistamista, sääntelyn ennakoitavuutta sekä toimivan ja riittävän rahoituksen turvaavaa tieverkkoa.
Päätöksenteossa on ymmärrettävä, että kuljetusala on keskeinen osa suomalaista elinkeinoelämää ja huoltovarmuutta. Tiestön kunto ja toimivuus ratkaisevat suoraan alan tehokkuuden ja koko yhteiskunnan toimivuuden.
Katso Jari Välikankaan ehdokasvideo
Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi ehdolla
Marjut Koskinen, 50, Turku

Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi esittää, ehdokkaan ilmoituksen mukaan:
Helsingin Seudun Kuljetusyrittäjät ry, Sisä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry,
SKAL Länsi-Suomi ry, SKAL Suoritealat ry
Kauppatieteiden maisteri
Kuljetusyrittäjä Koskinen-Yhtiöissä (Kuljetusliike Kauko Koskinen Ky,
Uudenkaupungin Kuljetus Oy, KK-Terminals Oy ja KK-Stones Oy),
omistusosuus 33,33 %.
Ajoneuvoja: 17, Kuljettajia: 24
Yritys SKAL-jäsenenä vuodesta 1966
Luottamustoimet SKAL-organisaatiossa:
∙ SKAL Länsi-Suomen puheenjohtaja 2023- ja varapuheenjohtaja 2020–2023
∙ SKAL hallituksen jäsen 2024- ja varajäsen 2022–2024
∙ SKALin hallituksen valitsema tositetarkastaja 08.2024-
∙ SKAL Suoritealat hallituksen jäsen 2020- ja varajäsen 2019–2020
∙ SKAL Suoritealat Länsi-Suomi hallituksen jäsen 2009-
1. Minulla on kokemusta ja ymmärrystä useista eri kuljetusalan suoritteista ja täten laaja-alainen näkemys kuljetus- ja logistiikka-alaan. Haluan olla vaikuttamassa kuljetusalan edunvalvontaan, parantaa sen toimintaedellytyksiä ja edistää keskustelevaa toimintakulttuuria. Minulla on mielipiteitä, jotka uskallan sanoa mutta toisaalta haluan herkällä korvalla kuunnella kentän ääntä, jotta voin edistää aidosti jäsenistölle tärkeitä asioita.
2.Helposti lähestyttävä, aikaansaava, yhteistyökykyinen, kielitaitoinen ja ratkaisuhakuinen.

Jarkko Vartiamäki, 51, Alavus

Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi esittävät, ehdokkaan ilmoituksen mukaan:
SKAL Elintarvikeala, SKAL Metsä ry,
SKAL Pohjanmaa-Österbotten ry, SKAL Pohjois-Suomi ry
Kuljetus- ja logistiikka-alan perustutkinto
Toimitusjohtaja, Velj.Vartiamäki, omistus 100 %
Ajoneuvoja: 4 Kuljettajia: 9
Yritys SKAL-jäsenenä vuodesta 1976
| Luottamustoimet SKAL-organisaatiossa: ∙ Pohjanmaan puujaoston puheenjohtaja 2009–2017 ∙ SKAL Pohjanmaan varapuheenjohtaja 2014–2016 ∙ Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry:n SKAL Nuoret -edustus 2013–2017 ∙ SKAL Logistiikka-valiokunta 2022–2023 ∙ Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry varapuheenjohtaja 2015–2018 ∙ Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry puheenjohtaja 2019– ∙ SKAL hallituksen jäsen 2019– | Muut luottamustoimet: ∙ Paikallisen pankin hallinnossa 3 vuotta |
1. Minulla on vahva kokemus ensimmäisen varapuheenjohtajan tehtävää varten. Olen toiminut valtakunnallisen järjestön puheenjohtajana kahdeksan vuoden ajan, ja siinä roolissa olen oppinut sovittamaan yhteen jäsenten erilaisia näkemyksiä ja rakentamaan niistä koko alaa edustavan yhteisen äänen. Varapuheenjohtajana haluan varmistaa, että SKAL puhuu jäsentensä kieltä ja vie eteenpäin asioita, jotka näkyvät konkreettisesti yrittäjien arjessa. Vahva järjestö rakentuu luottamuksesta ja luottamus ansaitaan tekemällä. Parhaimmillaan SKAL on silloin, kun jokainen jäsen kokee sen omakseen. Sen eteen olen valmis heittämään itseni likoon.
2. Varapuheenjohtajana olisin määrätietoinen ja idearikas joukkuepelaaja, joka tekee työtä yhteisten tavoitteiden eteen. Haluan kuunnella jäseniä ja tuoda heidän näkemyksensä aktiivisesti osaksi päätöksentekoa. Minulla on käytettävissä kaikki se aika ja sitoutuminen, mitä tämä tehtävä hyvin hoidettuna vaatii, ja olen valmis tekemään töitä sen eteen, että SKAL kehittyy ja pysyy vahvana jäsentensä edunvalvojana.
Toiseksi varapuheenjohtajaksi ehdolla
Mikko Aaltonen, 46, Tammela

Toiseksi varapuheenjohtajaksi esittävät, ehdokkaan ilmoituksen mukaan:
Sisä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry, SKAL Länsi-Suomi ry,
SKAL Pohjois-Suomi ry
Ylioppilas
Toimitusjohtaja M. Aaltonen Ky, omistus 100 %
Ajoneuvoja: 5 Kuljettajia: 7
Yritys SKAL-jäsenenä vuodesta 2006
| Luottamustoimet SKAL-organisaatiossa: ∙ Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry: 2024– hallituksen jäsen, 2019–2022 varajäsen ∙ Sisä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry: 2025– puheenjohtaja, 2024–2025 varapuheenjohtaja, 2014–2024 hallituksen jäsen, 2010–2013 varajäsen, 2019–2024 nuorten ryhmän vetäjä Forssan Seudun Ammattiautoilijat ry: 2022–2025 ja 2012–2016 puheenjohtaja, 2017–2021 ja 2008–2011 varapuheenjohtaja ∙ SKAL Elintarvikeala: 2016–2024 hallituksen jäsen; puheenjohtaja, Hämeen alueosasto | Muut luottamustoimet: ∙A-Vakuutuksen/Pohjola-Vakuutus isännistön jäsen 2020–2026 |
1. Luottamustoimet 18 vuoden ajan järjestömme joka tasolla, ovat antaneet hyvän kuvan nykytilastamme. Haluan tuoda uusia ajatuksia mm. siihen, miten saamme nuoria
järjestömme toimintaan mukaan, sekä uskon että minulla olisi annettavaa myös talouspuolelle.
2. Olen jämpti ja suorapuheinen joukkuepelaaja, joka puhaltaa yhteen hiileen koko kuljetusalan ja -yrittäjien hyväksi.
Katso Mikko Aaltosen ehdokasvideo

Tomi Roimola, 61, Hamina

Toiseksi varapuheenjohtajaksi esittää, ehdokkaan ilmoituksen mukaan:
SKAL Kaakkois-Suomi ry
Ylioppilas, autoinsinööri ja laskentatoimen yo-merkonomi
Kuljetusyrittäjä, Autoyhtymä Roimola Ky, omistus 100 %
Ajoneuvoja: 1 Ei kuljettajia
Yritys SKAL-jäsenenä vuodesta 1962
| Luottamustoimet SKAL-organisaatiossa: ∙ v. 1996–2018 Kaakonkulman Kuljetusyrittäjät ry:n sihteeri ∙ v. 2009–2024 Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry:n (EKY) Kaakkois-Suomen alueosaston puheenjohtaja ∙ v. 2010–2024 EKYn hallituksessa ∙ v. 2011 alkaen SKAL Kaakkois-Suomi ry:n hallituksessa, josta n. 3 vuotta varapuheenjohtajana ja n. 10 vuotta puheenjohtajana ∙ v. 2013 alkaen SKALin hallituksessa ∙ v. 2015–2024 EKYn työvaliokunnassa ∙ v. 2019–2023 EKYn varapuheenjohtaja ∙ v. 2023–2024 SKALin tositetarkastaja ∙ v. 2024 alkaen SKALin 2. varapuheenjohtaja | Muut luottamustoimet: ∙ v. 2025 alkaen Haminan kaupunginvaltuustossa, Haminan Veden johtokunnan puheenjohtaja ja Kymenlaakson Sähkö Oy:n hallintoneuvostossa. ∙ v. 2026 alkaen Kaakkois-Suomen Osuuspankin edustajistossa |
1. Olen nyt ollut joulukuusta 2023 alkaen SKALin työvaliokunnassa ja kesäkuusta 2024 alkaen SKALin puheenjohtajistossa varapuheenjohtajana ja haluan jatkaa edelleen
järjestötyötäni SKALin puheenjohtajistossa. Mielestäni ei ole järkevää vaihtaa puheenjohtajia 2 vuoden välein, sillä tehtävään perehtyminen vaatii myös oman aikansa. Minulla on kokemusta järjestön luottamustehtävistä todella laaja-alaisesti ja haluankin olla valvomassa kumipyöräliikenteen etuja edelleen. Minulla on myös hyvin aikaa tehtävän hoitamiseen, sillä hektinen maidonkeräily on vaihtunut ei niin hektiseksi pakuyrittäjyydeksi.
2. Olen rehellinen, suorapuheinen ja mielipiteistään kiinni pitävä varapuheenjohtaja. Kokeneena luottamushenkilönä omaan laajan verkoston ja politiikan myötä myös uudet verkostot laajentavat näkemystä ja kokemusta.
