SKAL haastaa puolueet rakentamaan Suomelle logistiikan kilpailukykyohjelman

Suomen talouskasvu ja kansainvälinen kilpailukyky rakentuvat toimivan logistiikan varaan. Kuljetus- ja logistiikka-alan edunvalvoja SKAL haastaa eduskuntapuolueet nostamaan logistiikan yhdeksi seuraavan vaalikauden keskeisistä painopisteistä. Suomen kilpailukyky oli keskeinen puheenaihe perjantaina 7. elokuuta Power Truck Show’n seminaarissa Logistiikka turvaa Suomen kilpailukyvyn.

 

Suomen logistista toimintaympäristöä haastavat pitkät kuljetusetäisyydet, kasvavat kustannukset sekä vihreän siirtymän vaatimukset. Kaikki nämä korostavat tarvetta pitkäjänteisemmälle logistiikkapolitiikalle. Geopoliittinen asemamme on myös muuttunut, kun toimitaan EU:n ja Naton itärajalla.

SKALin tavoiteohjelmassa vaalikaudelle 2027–2031 keskeinen viesti on, että logistiikka on nähtävä koko yhteiskunnan kilpailukykytekijänä – ei vain yhden toimialan kysymyksenä.

– Suomi tarvitsee logistiikan kilpailukykyohjelman. Tarvitsemme yhteisen, yli hallinnonalojen ulottuvan suunnitelman, jolla vahvistetaan Suomen saavutettavuutta, hillitään logistiikkakustannuksia ja varmistetaan, että Suomi on houkutteleva investointikohde kaikille yrityksille myös tulevaisuudessa, vaatii SKALin puheenjohtaja Jari Välikangas.

Kuljetuskustannukset vaikuttavat kaikkien toimialojen kilpailukykyyn

SKAL muistuttaa, että kuljetuskustannukset vaikuttavat käytännössä kaikkien toimialojen kilpailukykyyn. Kuljetusala ei puolusta vain yhtä toimialaa, vaan kaikkien yritysten kilpailukykyä. Kun tavarat liikkuvat tehokkaasti, myös teollisuus, kauppa, rakentaminen ja vienti menestyvät.

Seuraavalla hallituskaudella tarvitaan entistäkin vahvempaa poikkihallinnollista johtamista. Logistiikkaan vaikuttaa turvallisuus-, elinkeino-, ilmasto-, vero-, työvoima-, EU- ja liikennepolitiikka. Liikenteeseen ja logistiikkaan vaikuttavia päätöksiä tehdään useissa ministeriöissä, minkä vuoksi kokonaiskuva helposti pirstaloituu.

– Suomi tarvitsee logistiikkaministerin. Kokonaisuudelle tarvitaan selkeä vastuunkantaja, joka huolehtii, että päätökset tukevat Suomen kilpailukykyä eivätkä heikennä sitä, ehdottaa SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala.

SKAL korostaa, että seuraavan vaalikauden ratkaisuilla on merkittävä vaikutus Suomen kilpailukykyyn. Toimiva ja turvallinen liikenneinfra, ennakoitava sääntely, kustannustehokas logistiikka, sujuva energiasiirtymä ja aktiivinen EU-vaikuttaminen muodostavat perustan, jonka varaan suomalainen elinkeinoelämä rakentaa kasvua ja investointeja pitkäjänteisesti.

Seminaarissa kuljetusalan tulevaisuudesta ja Suomen kilpailukyvystä olivat keskustelemassa myös kansanedustajat Antti Kurvinen (kesk.) ja Juha Mäenpää (ps.) sekä eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko (kok.).

 

Power Truck Show

 

Tavoiteohjelma

SKAL on julkaissut kuljetus- ja logistiikka-alan tavoitteet tavoiteohjelmansa vaalikaudelle 2027–2031:Toimiva logistiikka Suomen kasvun moottorina

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on maanteiden tavaraliikenteen ja logistisia palveluja tarjoavien yritysten edunvalvontajärjestö. Järjestön jäsenistöön kuuluu noin 3 500 kuljetusyritystä ympäri Suomea. skal.fi; @SKALry

Power Truck Show’n seminaari kokoaa kuljetusalan yrityksiä, päättäjiä ja sidosryhmiä keskustelemaan siitä, miten logistiikasta tehdään Suomen kasvun mahdollistaja myös tulevina vuosina.

Lisätietoja

Jari Välikangas

Puheenjohtaja

+358 50 4520 250

jari.valikangas@skal.fi

Anssi Kujala

Toimitusjohtaja

+358 9 478 999+358 400 567 925

anssi.kujala@skal.fi

Joni Rannanpää

Yhteiskuntavaikuttamisen päällikkö

+358 50 558 6268

joni.rannanpaa@skal.fi

Heini Polamo

Viestintäjohtaja, päätoimittaja | Kuljetusyrittäjä-lehti

+358 9 4789 9320+358 40 506 0131

heini.polamo@skal.fi