Mielenkiintoinen päästövähennysiltapäivä

SKAL järjesti Kuljetuskuutiossa Helsingissä 27. huhtikuuta seminaarin, jossa pohdittiin, miten Suomi pystyy vastaamaan kilpailukykyisesti EU:n päästövähennysvaatimuksiin. Tilaisuudessa luovutettiin myös Kuljetuskuutio-palkinto.


SKALin puheenjohtaja Jani Ylälehto käynnisti Kilpailukykyisesti logistiikan päästövähennyksiin -seminaarin käsittelemällä fossiilisen ja uusiutuvan dieselin räjähdysmäistä hinnan nousua. Hän myös kyseenalaisti Suomen kunnianhimoisen tavoitteen saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä.


– EU:n tavoitteiden saavuttamisessa vauhti on kova. Suomi ampuu itseään nilkkaan asettaessaan itselleen vielä muuta EU:ta kovemmat tavoitteet, Jani Ylälehto totesi.

Ylälehden mielestä pitäisi huolehtia myös siitä, että kuljetusalalla on rahaa tarvittaviin investointeihin ja aikaa niiden toteuttamiseen. Nykyinen kuljetusalan kustannusten räjähdysmäinen kasvaminen Venäjän käynnistämän sodan seurauksena on tehnyt sijoittamisen yrittäjille erittäin haasteelliseksi.

Johtava asiantuntija Jarkko Rantala AFRY Finland Oy:stä kertoi lisää tiestön päästövähennyspotentiaalista SKALin tilaaman selvityksen pohjalta. Selvitys tieteknisten ominaisuuksien sekä liikenneteknisten ja kunnossapidon vaikutuksista kuorma-autokuljetusten päästöjen määrään julkaistiin tammikuussa. Selvityksen laativat yhdessä WSP Finland Oy ja Destian asiantuntijat.

– Työryhmämme tekemät kenttätutkimukset ja laskelmat osoittivat kiistatta, että sujuva liikenne kunnollisella väyläverkostolla on avain energiakulutuksen vähentämiseen.

Nyt raskas liikenne ajaa peräti 500 miljoonaa ajoneuvokilometriä huonokuntoisilla valtateillä.
Yhteiskuntasuhdejohtaja Ville Hulkkonen kertoi ST1:n tulevaisuuden energialähteiden vaihtoehdoista raskaalle liikenteelle. Hän piti vihreän siirtymän aikataulua erittäin tiukkana.

– Lyhyellä aikavälillä tulee edetä liikenteen sähköistämisessä niillä sektoreilla, joilla se on nopeimmin ja edullisemmin tehtävissä. Nyt kilpaillaan raaka-aineista, ei teknologiasta, Viille Hulkkonen pohti.

Autoalan Tiedotuskeskuksen erityisasiantuntija Hanna Kalenoja esitteli liikenne- ja kuljetusalan vähäpäästöisen liikenteen tiekarttaan maaliskuussa tehdyt päivitykset ja laajan toimenpidevalikoiman.

– Reitillä kohti tavoitteita tullaan tarvitsemaan kaikkia, toisiaan tukevia keinoja, Kalenoja totesi.

Päästövähennyskeinoista panostettava tiestön kuntoon

Omien puheenvuorojensa jälkeen alustukset pitänyt nelikko kokoontui toimittaja Markus Liimataisen tentattavaksi paneelikeskusteluun.

Panelistit olivat yksimielisisä siitä, että logistiikan päästöjen vähentäminen on tehtävä siten, että kuljetusyritysten kilpailukyky säilyy. Keskustelijat halusivat tietää, milloin valtiovalta ryhtyy käytännön toimiin kuljetusalan tukemiseksi.

Kuljetusyrittäjien energiapäästöjä vähentävien toimien toivelistan kärkeen Jani Ylälehto asetti kaupunkien ohitustiet ja tiestön pinnan parantamisen.

– Huonokuntoinen tiestö on yksi merkittävä päästöjen aiheuttaja. Ohjaamalla lisää rahaa tiestöön erityisesti raskaan liikenteen päästöt alenisivat merkittävästi, Ylälehto muistutti.

Ministeri Harakka kehotti siirtymään uusiin käyttövoimiin


Paneelikeskusten jälkeen paikalle saapunut liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka kiitti kuljetusalaa siitä, että pandemian aikana yksikään tartuntaketju ei lähtenyt liikkeelle kuljetuksista.

Ministerin Timo Harakka puhui voimakkaasti ja herätti yleisössä hämmennystä todetessaan, että nyt on aika siirtyä uusiin käyttövoimiin, koska diesel on vähenevä ja asteittain poistuva vaihtoehto, jonka hinta on noussut pysyvästi.

– Tarvitaan hyvin suunniteltu siirtymä. Aloitimme jo toissa vuonna kaasurekkojen hankintatuen, nyt tuki on moninkertaistunut, Timo Harakka kertoi.

Seminaarin päätöspuheessa toimitusjohtaja Anssi Kujala kehotti katsomaan eteenpäin ja vaati, että Suomen logistisen tehokkuuden vahvistamiseen on panostettava seuraavalla vaalikaudella.


– Ensi vuonna alkavan hallituskauden alussa on laadittava laaja hallituksen ja elinkeinoelämän yhteinen näkemys ja toimenpideohjelma, jossa ratkaistaan keinot, joilla logistiikan kilpailukyky varmistetaan, Kujala edellytti.

Kuljetuskuutio-palkinto Jari-Pekka Oy:lle


SKAL luovutti tilaisuudessa vuosittain jaettavan Kuljetuskuutio-palkinnon liikenneasemaketju Jari-Pekka Oy:lle. Palkinnon vastaanotti toimitusjohtaja Jari-Pekka Koponen. Kuljetuskuutio on tunnustuspalkinto, jonka SKAL ry myöntää määrätietoisesta työstä suomalaisen kuljetuselinkeinon hyväksi.


– Jari-Pekka-liikenneasemat ovat palvelleet kuljetusalan ammattilaisia hyvin myös haastavassa koronatilanteessa, tarjonneet miellyttävän ympäristön lepotauoille ja mahdollisuuden syödä hyvin, perusteli Jani Ylälehto valintaa.

Jari-Pekka Koponen kertoi kiitospuheessaan tunteneensa aina yhteenkuuluvuutta kuljetusyrittäjiin ja haluavansa palvella jatkossakin heitä koko henkilökuntansa kanssa hyvin.