Fossiilisen polttoaineen jakelun päästökauppa (ETS2) laajenee vuonna 2028 muun muassa tieliikenteeseen ja rakennusten erillislämmityksen. Suomessa päästökaupan kustannuksia on arvioitu hiilen hinnalla 50 euroa/tonni. Tämä nostaisi dieselin hintaa noin 11 senttiä/litra, ja bensiinin 16 senttiä/litra.

Vaikutusarvioissa on epävarmuuksia, ja hiilen hinta voi nousta huomattavasti korkeammaksikin. Tällöin päästökaupan voimaantulo voi nostaa dieselin hintaan useita kymmeniä senttejä.
Päästökaupan voimaantulo sallii päästökauppatulojen palautuksen jäsenmaille. Arvio Suomen päästökauppatuloista on noin 450 miljoonaa euroa. Direktiivi jättää melko paljon kansallista liikkumavaraa rahan käytössä. Kuljetusalalle on tärkeää, ettei päästökaupan voimaantulo heikennä Suomen logistiikan kilpailukykyä, ja että logistiikan merkitys otetaan huomioon päästökauppatulojen kohdentamisessa.
SKAL on muistuttanut dieselin säilyvän raskaan kaluston keskeisenä käyttövoimana vielä pitkään, ja päästövähennysten edellyttävän vaihtoehtoisten käyttövoimien käytön edistämistä.



Sosiaalisen ilmastorahasto koskee mikroyrityksiä
Päästökauppaan liittyy EU:n sosiaalinen ilmastorahasto, jonka tavoite on tukea haavoittuvassa asemassa olevia kotitalouksia ja yrityksiä päästökaupan laajentuessa tieliikenteeseen ja rakennusten erillislämmitykseen. Rahastosta suunnataan tukea haavoittuville kotitalouksille, mikroyrityksille ja tieliikenteen käyttäjille. Liikenteen osalta tavoite on lisätä päästöttömyyttä ja vähäpäästöisyyttä. Suomen saannoksi rahastosta on arvioitu 350 miljoonaa euroa, minkä lisäksi tarvitaan kansallista omarahoitusosuutta 25 prosenttia.
Sosiaalinen ilmastorahasto rahoitetaan päästökauppatuloilla. EU-rahoitus edellyttää jäsenmailta ilmastotoimien sosiaalisen tuen suunnitelmaa. Suomen elokuun loppuun saakka lausunnoilla olleessa suunnitelmassa on mukana raskaan kaluston hankintatuki mikroyrityksille. Tukisummaksi ehdotetaan 7,5 miljoonaa euroa/vuosi, yhteensä 30 miljoonaa euroa vuosina 2028–2031.
SKAL on korostanut, että tukea ei pidä rajata vain sähköiseen kalustoon, ja että myös jakelu- ja latausinfra tarvitsee tukea. Lisäksi SKAL on pitänyt tärkeänä, että tavaraliikenteelle saadaan korvamerkitty osuus ilmastorahaston tuesta. Sosiaalisesta ilmastorahastosta ei saa tulla mekanismia, joka mahdollistaa varojen keräämisen liikenteeltä ja käytön muihin tarkoituksiin.

_________________________________
SINUA SAATTAISI MYÖS KIINNOSTAA:
SKAL torjuu nollapäästöalueet ja vaatii vaikutusarviointia
Yhteispeliä- blogi: Kaikki rullaa – me pidämme Suomen liikkeessä
Toimiva logistiikka Suomen kasvun moottorina - SKALin tavoiteohjelma 2027-2031
