Vuonna 1971 perustettu pälkäneläinen perheyritys tekee työtään koko sydämellään... vaikka niitä sydämiä on jouduttu välillä korjailemaankin.

Autoissa lukee V Kankaanpää & Pojat, mutta varsin pian käy selväksi, että tämän operaation sydän on kaikkien ”muariksi” kutsuma Merja Kankaanpää; yrityksen perustajan ja toimitusjohtajana yhä toimivan Valtteri Kankaanpään vaimo; Teron, Tomin sekä Tonin äiti ja Roopen isoäiti.
- Mitään en pelkää, julistaa melkoisista rämäpäistä koostuvan perheen matriarkka, kunnes taas hetken päästä helähtää tunnusomaiseen nauruunsa. Ja sitä pelättävää on vuosikymmenten saatossa riittänyt.



Ruumiita rintamalta
Valtteri Kankaanpää perusti yrityksensä vuonna 1971, vastoin isänsä varoitteluja.
- ”Älä perkele, poika, rupea kuorma-autoilijaksi”, hän sanoi, Valtteri hymähtää.
Taustalla olivat omakohtaiset kovat kokemukset alasta.
- 1938 hän lähti velipoikansa kanssa Helsinkiin ajamaan soraa, muun muassa Hietaniemen hautausmaalle, hän kertoo.
Talvisodan sytyttyä autot joutuivat pakko-ottojen myötä sotaan.
- Uusia autoja, tulivat ihan raatoina sieltä, täydentää Tero.
- Isän veli ajoi omalla linja-autollaan ruumiita rintamalta pois. Ja sodan jälkeen ajoivat vielä sotakorvauskuljetuksia ennen kuin 1945 palasivat Luopioisiin. Vaarin veli halusi keskittyä linja-autoihin. He ostivat pienempiä linja-autofirmoja ja perustivat Luopioisten linjan. Hänen tyttärensä jatkaa toimintaa edelleen, isä ja pojat täydentävät tarinaa vuoroillaan.
Valtteri itse ajoi traktorilla maitoa jo ennen armeijaan menoa. Toisen kuljettajan lopetettua hän hankki tarvittavan ajokortin sekä Bedford J6:sen ja otti hoitaakseen molemmat reitit.
- Minua kiinnostivat vain autohommat. Ja jos nyt pitäisi valita uudestaan, niin kuljetusyrittäjäksi lähtisin vieläkin. Ehdottomast
Ja kyllä se vaarinkin näkemys siitä vähän pehmeni.
- Hänhän takasi isälle sen ensimmäisen traktorinkin, nauraa Tero.



Ymmärrys yrittäjyydestä
Kuusi vuotta myöhemmin Valtterin ja muarin tiet kohtasivat Merjan ollessa vielä emäntäkoulussa. Isäntä on myöhemmin kiitellyt, että on se hyvä, että tämä ymmärtää yrittäjän elämää, mutta eipä kauppiasperheestä lähtöisin oleva uusi vaimo ollut muuta nähnytkään.
- Synnyin Hinnerjoen Korven osuuskaupassa. Isä oli myymälänhoitaja ja äiti myymässä. Palasi töihin heti, kun oli minut poksauttanut!
Sen sijaan, että olisi jäänyt kotiin lasten kanssa tai ottanut hoitaakseen yrityksen toimistopuolen, teki muari oman uransa keittäjänä, talonmiehenä ja siivoojana Ämmätsän koululla sen lakkauttamiseen saakka.
- Vaikka ei olisikaan huolinut minua, niin eräänä kauniina päivänä hän kysyi, että alkaisinko ajaa autoa. Ja minähän aloin, kun en mitään pelkää. Leipää, postia ja ruokaa, muari kertoo.
Ajot päättyivät Kyynäröllä vuonna 2015 mustan jään aiheuttamaan pahaan kolariin.
- On ihme, että edes istun tässä.
Rattiin tarttumista ei onnettomuus saanut häntä kuitenkaan pelkäämään.



Sisulla synnytyssairaalasta
Poikien ollessa pieniä ei Valtteria juuri kotona näkynyt.
- Soraa kun ajoin, niin olin ajossa yölläkin. Yhtenäkin lauantai- vai perjantaiehtoona kun tulin kotiin, niin pojat kysyivät, että kuka tuo mies on.
Autot ja yrittäjyys ovat olleet osa Kankaanpäiden poikien elämää ihan lapsesta saakka, joskin heidän kasvaessaan yritti Valtteri-isä vuorostaan toppuutella jälkikasvuaan.
- Kyllä tämä ihan oma valinta on ollut. Kaikille meille hän on pitänyt saman puhuttelun, isänsä sanoin, että ”älkää ikinä ruvetko autohommiin”, pojat paljastavat hymyissä suin.
Ja ihan yhtä kuuroille korville kaikuivat nuokin varoittelut: kukaan pojista ei ole muuta ammattia koskaan miettinytkään.
- Isä heitti minut kahden kuukauden ikäisenä ajajan hyttiin. Siitä syytän häntä, ettei muussa kuin moottorinhurinassa pysty nukkumaan, Tero heittää leikkimielisesti saatteeksi omaan uratarinaansa.
- Kävin jopa ammattikoulun autopuolen, vähän niin kuin kaverin tukena. Kortit oli tarkoitus suorittaa armeijassa, mutta teloin jalkani pahasti siellä. Lainasin sitten puoliperävaunun ja ajoin rekkakortin itse.

Pikkuveli, ”Pätkänä” tunnettu Toni ei sen sijaan jaksanut koulua kolmeakaan kuukautta.
- Minun piti mennä kilpa-ajoneuvopuolelle, mutta en päässyt. Normaalia autopuolta kestin jouluun saakka, ja puolet niistäkin päivistä soittelin veljelle, että ”tuu hakeen, en jaksa olla täällä.” Olin sitten apumiehenä.
Veljeksistä keskimmäisen, Tomin, perustettua vuonna 2009 oman metallikierrätysalan kuljetusyrityksensä otti Toni hänen paikkansa perheyrityksessä. Tätä nykyä hän hoitaa palkanmaksun, rahaliikenteen ja muun taloushallinnon Teron vastatessa kaluston remonteista ja huolloista.
- Vain hätätapauksissa joudutaan käyttämään vierailla korjauksessa, hän kertoo.
Tarvittaessa molempia nähdään myös kuskin paikalla. Toinen Teron pojista, 24-vuotias Roope, on hänkin jo mukana yrityksessä, takataskussaan logistiikan perustutkinto. Hän ajaa, auttaa isäänsä korjaustöissä ja tekee yrityksen työvuorolistat.
- Isä haki Sisulla synnytyssairaalasta, hymähtää myös Sisä-Suomen Kuljetusyrittäjien nuorten yrittäjien ryhmässä vaikuttava Roope.
Bensaa on perheessä suonissa liki kaikilla. Tero löysi vaimonsa jakeluauton ratista, Roopa puolestaan tapasi kuljettajapuolisonsa Power Truck Show’ssa Härmässä. Pariskunnan tytär, jo viidettä sukupolvea edustava, on nyt seitsenkuukautinen, mutta saanut jo ensikosketuksensa alaan.
- Heti viiden päivän vanhana oli viemässä Tapolan laatikoita Tampereelle, paljastaa muari.
Tonillekin on seuraavaa polvea kertynyt jo kolmen lapset verran. Hänen vaimonsa on alan ulkopuolelta… ja sen huomaa.
- Hän on sanonut, että lapsista ei sitten mitään kuljetusalan yrittäjiä tule, Toni kertoo nauraen.



Muistot elävät
Vanhalle avioparille tyypillisestä hentoisesta naljailusta, veljesten kesken lentävästä huulesta ja jutun saumattomasta jatkumisesta eri kertojien välillä näkee, että koossa hyvin toimiva ja yhteen hitsautunut koneisto. Yksi on kuitenkin pöydän äärestä poissa. Tomi menehtyi sydämen pettäessä 2023.
- Meillä on molemmilta puolin sukurasitteena sepelvaltimo-ongelmat. Valtterin isä meni 56-vuotiaana, toinen siskoistani vain 32-vuotiaana, muari huokaisee.
Ja lisää oli tulossa. Valtteri sai sydänkohtauksensa vain joitain viikkoja myöhemmin. Miten moisesta selviää – vanhempana, puolisona ja yrittäjänä?
- Ei mitenkään. Mutta elämä on tätä, muari huokaisee.
- Viikkoja meni, ennen kuin pystyi yrittämään töitä. Sitten muistin, kuinka Tomi oli Roopelle sanonut liigakisoissa: että ”tapahtui mitä hyvänsä, aina mennään eteenpäin”, muistelee Tero.
- ”Mennään, mennään”, Tomi aina sanoi. Ja niin me mennään. Joka yö painan unissani edelleen Tomin mukana, milloin missäkin. Hänellä oli romutouhua, harrikkatouhua, jokkistouhua…. muari kertaa liikuttuen.
Jokamiesluokan rallista on tullut koko perheelle rakas harrastus, jota on jatkanut Teron lisäksi myös tämän vaimo sekä pojat Roope ja Tatu
- Pelasin koripalloa SM-tasolla. Maajoukkueeseenkin tuli kutsu. Mutta sitten täytin 15 ja aloin ajaa jokkista, niin muu sai jäädä, Roope tunnustaa.
Viimeistään siitä lähtien oli myös hänelle selvää, että tie tulisi viemään perheyritykseen. Vaikka perheessä korostetaan, että jokaisen annetaan tehdä omat valintansa omien mielenkiinnon kohteiden mukaan, on työn jatkajan löytyminen ollut ylpeyden aihe niin isoisä-Valtterille kuin isä-Terolle.
- Kyllä se vähän saa ajattelemaan, että jotain on tehty oikein, Valtteri myhäilee vähäeleiseen tyyliinsä ja myöntää, ettei tilannetta, jossa yritykselle ei löytyisi jatkajaa, ole tarvinnut ajatellakaan.
- Aloittaessani itse sanoin isälle monta kertaa, että vaarin ei ainakaan minun takiani tarvitse haudassa pyöriä - minä hoidan tonttini. Mutta kyllä siinä olisi tippa silmään tullut, jollei Roopekin olisi jatkanut, Tero pohtii.
Hilkulla oli sekin, muistuttaa muari. Muutama vuosi sitten Roopea puukotettiin festareilla. Silloin pelotti kuulemma jo muoariakin.



Vapautta ja vaihtelua
Sitä, että työlle on löytynyt jatkaja, Valtteri ja Merja Kankaanpää pitävät suurimpana onnistumisenaan.
- Isänikin aina sanoi, että ”se on hyvä, että pyörät pyörii”, Merja-muari toteaa.
- Huonon työnteon vuoksi ei ole mitään jouduttu lopettamaan tai autoja vähentämään, tuumii Valtterikin.
Yksi tällainen muutos oli Vaasan leipomon toiminnan lopettaminen vuonna 2016. Siihen loppui 36 vuoden leivän ajo.
- Ja jos joku on loppunut, niin tilalle on vain pitänyt keksiä jotain uutta. Kaikkea muta paitsi säiliöautoja on taidettu ajaa, betoniakin. Irtoperiäkin on ajettu 20 vuotta, jatkavat pojat.
Nyt on molempien mielestä hyvä ja vakaa tilanne. Yksi autoista on Frejalla, muutama Auramaalla. Pitkät asiakassuhteet pohjautuvat kaikkien mukaan rehtiyteen.
- Kun työnsä tekee kunnolla ja hoitaa sen, minkä on luvannut. Ja kaikkea ajetaan: meillä kukaan ei kitise, että tuommoista kuormaa en vie, Tero arvioi.

Pitkiä ovat myös työsuhteet. Ulkopuolisia kuljettajia on 11. Henkilöstöjohtaminen ja työhyvinvoinnista vastaaminen on Kankaanpäiden mukaan jotain, mitä he kaikki tekevät. Kuljettajilla on myös oma WhatsApp-ryhmä, Tero vinkkaa.
- Ja paljon vapautta päättää omista työajoistaan ja lomistaan, lisää Roope.
Vapaus onkin tässä työssä kaikkien mielestä parasta.
- Saan tehdä työni ilman, että tarvitsee kuunnella ketään pomoja huutamassa. Jossain tehtaalla en jaksaisi minuuttiakaan, Tero tokaisee.
- Jokainen päivä on erilainen ja tuo mukanaan omat haasteensa, miettii puolestaan Roope.
- Ja jos eri reittejä ajaa, niin maisematkin vaihtuvat koko ajan, huomauttaa Tero.
Molemmat myös kokevat tekevänsä tärkeää työtä.
- On hienoa tuntea tehneensä osansa vaikka sen eteen, että ihmisillä on kaupassa ruokaa. Ihan kaikki on nykyään kumipyöräliikenteen varassa.
Tähän saakka sopivat kuljettajat ovat löytyneet puskaradion kautta, mutta uuden polven kuljettajien koulutuksen riittämättömyys arveluttaa etenkin Teroa.
- Opettajalla täytyisi mielestäni olla käytännön kokemusta. Ja sieltä valmistuu nykyään oppilaita, jotka eivät osaa edes rengasta vaihtaa, vaikka sen pitäisi olla ihan ensimmäinen oppitunti.



Töitä riittää
Kankaanpäilläkin kalusto on dieseliä. Käyttövoimasiirtymäkysymys herättää terävän keskustelun.
- Dieselautoja painetaan maan rakoon, vaikka putken päästä ei edes tulisi mitään. Eivät sähköautojen akut toki enää autoissa mitään päästöjä aiheuta, mutta onko kukaan laskenut, millaisia päästöjä niiden valmistaminen on vaatinut, ennen kuin ne edes pääsevät siihen autoon; lähtien sieltä raaka-aineiden louhinnasta, Tero ja Roope kritisoivat.
- Ja entä niiden romuttaminen? Ja se, että niitä syttyy palamaan, ja niiden sammutus vaatii sammutusaltaan, Tero huomauttaa ja jatkaa:
- Ehkä se on se vety tai kaasuauto sitten.
Vaikka Kankaanpäiden perhe on saanut kokea kovia, on Sisä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry:n kunniamaininnallakin palkittu perheyritys säästynyt suuremmilta vastoinkäymisiltä. Tällä hetkellä huolettaa kustannusten nousu, joka näkyy heidän mukaansa ihan kaikessa polttoaineista renkaisiin ja voiteluaineisiin. Muun muassa pitkien asiakassuhteiden ansiosta uskoa kuitenkin riittää tulevaisuuteen.
- Onneksi meillä on joka ajossa polttoaineklausuuli – ei tästä muuten tulisi mitään. Kyllä kulietusalalla töitä tulee riittämään. Se on itsestä kiinni, kuinka ne hoidetaan, Tero toteaa.





________________________________
SINUA SAATTAISI MYÖS KIINNOSTAA:
Lentorahdista mursuun –monipuolisuus pitää Power-Logisticsin liikkeessä
Kuljetusesihenkilö ei vain järjestele ajoja – kokonaisuuden hallitsija pitää kuljetukset liikkeessä
