Kuukauden kulkuneuvo: Nosturikuljetus Ari Hakokivi Oy

Kuljetuskaluston mittatilaustyönä tehtyjen maalausten ja teippausten kulttuuri on kotiutunut Suomeen Yhdysvalloista, mistä niihin yhä saadaan vaikutteita. Sieltä on peräisin myös kuopiolaisten yrittäjäveljesten Oskari ja Aleksi Virtanen tavaramerkiksi muodostunut lohikäärme.

Otimme firman sukupolvenvaihdoksen myötä viime vuonna pyöritettäväksi isäpuoleltamme Ari Hakokiveltä. Meillä on kaksi yhtiötä tässä rinnakkain: Oskari ajaa kuskina yhtä autoa, minkä lisäksi työllistämme neljä ulkopuolista henkilöä. Allu hoitaa ajojärjestelyt ja osan laskutuksesta.

29-vuotiaat kaksoset Oskari (vas.) ja Aleksi ovat pelottomia nuoria yrittäjiä.

Auto ei ole maalattu, vaan teipattu. Lohikäärme on peräisin jo siitä, kun Ari alkoi yrittäjäksi vuonna 1991. Tutun teippaajan kanssa miettivät silloin, että mikä logoksi. He olivat selanneet eri kirjoja, ja tämä oli pistänyt silmään. Siitä lähtien meidät on siitä tunnettu. Kun auto tulee vastaan ja vaikka nimi ei välttämättä sanoisi mitään, niin lohikäärme kyljessä jää kyllä ihmisten mieleen. Se on se meidän juttu: nosturi ja lohikäärme.

Lohikäärme itsessään on ulkoasultaan vähän itämaishenkinen. Se on ehkä peräisin teippaajalta, joka itse on Jenkeistä. Siihen on myös haluttu vähän sellaista erilaisuutta. Kyllä niitä muiden autojen kuvia itsekin tien päällä katselee. Eläimiä näkyy, muttei tällaisia.

Lohikäärmeestä on tullut vuosien saatossa yrityksen helposti tunnistettava symboli.

Huomaa, miten myös teippausten tekniikka on aikojen saatossa kehittynyt: aikoinaan joka väri piti teipata erikseen. Nyt kaikki saadaan samaan. Se tulisi myös paljon kalliimmaksi, jos jokainen suomunpää ja viiva jouduttaisiin erikseen kaikkiin viiteen autoomme teippaamaan. Teippaukset myös kestävät: joistain taitekohdista niitä on jouduttu korjailemaan, mutta nekin saadaan paikallisesti fiksattua - ei tarvitse koko hommaa uusia. Yhtäkään autoa ei ole koskaan isommin jouduttu paikkaamaan. Vanhinkin automme on 6–7-vuotias, eikä mitään ole tarvinnut tehty.

________________________________

SINUA SAATTAISI MYÖS KIINNOSTAA

Kuukauden kulkuneuvo: Kuljetus V ja M Auvinen Oy

Nuoria kuljetusalalle-hanke etenemässä pilottivaiheeseen

Linja-autoliiton Mika Mäkilä: Linja-autoliikenteen työyhteisöissä kansainvälisyys on arkipäivää