Kuukauden kulkuneuvo: Nosturikuljetus Ari Hakokivi Oy
Kuljetuskaluston mittatilaustyönä tehtyjen maalausten ja teippausten kulttuuri on kotiutunut Suomeen Yhdysvalloista, mistä niihin yhä saadaan vaikutteita. Sieltä on peräisin myös
Kuljetuskaluston mittatilaustyönä tehtyjen maalausten ja teippausten kulttuuri on kotiutunut Suomeen Yhdysvalloista, mistä niihin yhä saadaan vaikutteita. Sieltä on peräisin myös
Vastuullisuuskysymysten uranuurtaja on innoissaan tulevaisuuden teknologian tuomista mahdollisuuksista. Miten päädyit vastuullisuuskysymysten pariin? Olen itse asiassa aloittanut urani lähellä kuljetusalaa: ympäristöasiantuntijana
Suomi on Valtioneuvoston 9.10. tekemän päätöksen mukaisesti päättänyt muuttaa EU:n alue- ja rakennepolitiikan Uudistuva ja osaava Suomi -ohjelmaa. Päätös on
Maiden liikenneministerit allekirjoittivat julkilausuman syyskuun puolivälissä. Toinen pilottikäytävistä ulottuu Suomeen. Euroopan komissio luonnehti julkilausumaa tärkeäksi askeleeksi matkalla vähäpäästöisempään maantieliikenteeseen. Julkilausuman
SKAL antoi suunnitelman luonnokseen elokuussa lausunnon, missä korostaa Suomen kilpailukyvystä huolehtimisen tärkeyttä. Ilmastolain mukaan valtioneuvosto hyväksyy keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan kerran
SKAL on kehittänyt jäsenyritystensä tarpeisiin erilaisia internetselainpohjaisia konfiguraattoreita, joiden avulla yritykset voivat niin vähentää hallinnollista taakkaansa, kuin tehostaa toimintansa vastuullisuutta.
Niin nykyisten kuljettajien eläköityminen kuin koko Europan alueella muuttuva väestönrakenne tarkoittavat, että alalla riittää töitä ihan kaikille. – Yritys ei
Ensimmäinen pilottiryhmä on perustettu Keski- Suomeen, tavoitteena levittää toiminta koko maahan. Toukokuun alussa käynnistyneen hankkeen projektipäällikköä Emilia Mikkosta viedään nyt
SKALin ja seitsemän muun liikennejärjestön yhteinen EU-edunvalvontaelin FinMobility sai elokuussa nuorempana asiantuntijana aloittaneesta Katriina Korhosesta osaavan ja motivoituneen lisän työhönsä.
1980-luvulla Suomeenkin rantautunut tapa tuunata kuorma-autoja taidokkain maalauksin ja teippauksin on kehittynyt omaksi taiteenlajikseen, jossa myös kilpaillaan. Helsinkiläinen Mika Auvinen
Kesäkuisen Kuljetusbarometri 2/2025:n vastaukset vahvistivat sen, mitä jo toukokuisen SKAL Liikenteessä- päivän yrittäjätapaamisetkin kertoivat: globaalin tilanteen epävakaus huolettaa nyt poikkeuksellisen
Ahvenanmaan logistinen sijainti sekä juridinen erityisasema tuovat mukanaan ihan omat haasteensa, jotka vaativat paikallisilta kuljetusyrityksiltä erityisosaamista. Vuonna 1961 perustetun yrityksen