SKALin yhteiskuntavaikuttamisen päälliköksi Joni Rannanpää

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on valinnut yhteiskuntavaikuttamisen päälliköksi yhteiskuntatieteiden maisteri Joni Rannanpään, 52. Hänellä on yli 20 vuoden monipuolinen kokemus yhteiskuntasuhteista ja vaikuttamisesta. Rannanpään päätehtävänä on edistää SKALin tavoitteita päättäjien ja sidosryhmien suuntaan sekä vaalivaikuttaminen.

Edellisessä tehtävässään Roche Diagnostics Oy:ssä Rannanpää vastasi yhtiön viestinnästä ja HSE-toiminnoista (terveys, turvallisuus ja ympäristönsuojelu), keskittyen erityisesti vastuullisuus- ja kestävyysraportointiin. Hän on myös kokenut asiantuntija liiketoiminnan jatkuvuudessa sekä maineenhallinnassa.

Kuljetus- ja logistiikka-alalla motivoi sen yhteiskunnallinen merkitys ja vaikuttavuus. Mikään toimiala ei pärjää ilman tehokasta logistiikkaa. Toivon pystyväni olemaan osa SKALin tärkeää työtä kuljetusyritysten palvelemisessa ja logistisen kilpailukyvyn edistämisessä. Yhteiskuntavaikuttamisen päällikkönä keskityn proaktiiviseen edunvalvontaan, lausuntojen valmisteluun ja alan säädösten seurantaan.

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on kuljetusyritysten elinkeinopoliittinen edunvalvoja ja tavaralogistiikan toimialajärjestö. Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama geopoliittinen epävarmuus, energiamarkkinoiden heilahtelu sekä huoltovarmuuden haasteet koettelevat logistiikka-alaa jatkuvasti. Tarvitaan tehokasta ja proaktiivista vaikuttamistyötä, jotta alan yrittäjät pystyvät varautumaan ja sopeutumaan ripeästi muuttuviin olosuhteisiin ja pitämään pyörät pyörimässä koko Suomessa.

– Keskityn työssäni aktiiviseen vaikuttamiseen vuoden 2027 eduskuntavaaleissa ja SKALin tavoitteiden saamiseksi tulevaan hallitusohjelmaan. Tavoitteenani on varmistaa, että kuljetusalan keskeiset teemat saavat vahvan sijan tulevassa hallitusohjelmassa ja tukevat alan kilpailukykyä pitkällä tähtäimellä, Rannanpää tiivistää.

SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala toivottaa Jonin tervetulleeksi kuljetusalan puolustamiseen.

– Tämä tehtävä on ollut täyttämättä keväästä 2023 lähtien. Nyt eduskuntavaalien lähestyessä tarvitsemme lisää voimaa vaikuttamistyöhön, Kujala sanoo.

Kujala korostaa sitä, että etujärjestöjen tärkeimpiä maalintekopaikkoja on neljän vuoden välein toistuva hallitusohjelman laatiminen.

– Nyt on ollut kohtuullisen liikennemyönteinen hallitusohjelma, monilta osin oikein hyvä. Tavoittelemme samaa vuoden 2027 vaalien jälkeen. Yhteiskuntavaikuttamisen päälliköllä on tärkeä rooli osana koko joukkuettamme tässä työssä, Anssi Kujala toteaa.

Joni Rannanpää aloittaa SKALissa 1.12.2025.

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on maanteiden tavaraliikenteen ja logistisia palveluja tarjoavien yritysten edunvalvontajärjestö. Järjestön jäsenistöön kuuluu noin 3 600 kuljetusyritystä ympäri Suomea. www.skal.fi; @SKALry 

Lisätiedot:

Joni Rannanpää, yhteiskuntavaikuttamisen päällikkö 1.12.2025 alkaen, puhelin 050 558 6268, joni.rannanpaa@skal.fi

Anssi Kujala, toimitusjohtaja, SKAL, anssi.kujala@skal.fi, puhelin 0400 567 925