Kuljetusliike Kalevi Huhtala Oy sai alkunsa pienestä. Yrittäjäpari Kalevi ja Sirpa Huhtala ottivat riskejä ja tulivat alalle ilman valmiita verkostoja 1980-luvulla, jolloin liikennelupia oli vaikea saada. Kokemus ulkopuolisuudesta on vuosien varrella vaihtunut tiiviiksi osallisuudeksi SKAL-yhteisöön. Naurua riitti juttukeikalla, onhan yksi Kati Huhtalan luotsaaman yrityksen arvoista hauskuus!


-Kalevi löysi minut, kun ajoi tukkiautoa. Hän ajoi meidän kotitielle ja nosti minun pyörää. Olin teini-ikäinen, Kalevi vähän vanhempi. Pari vuotta myöhemmin alettiin seurustella.
Näin alkoi Sirpa ja Kalevi Huhtalan rakkaus ja pian sen jälkeen yhteinen yrittäjyys, joka on kestänyt jo yli neljäkymmentä vuotta. Kuljetusliike Kalevi Huhtala Oy:n tiluksilla Porin Pormestarinluodossa ei arvaisi, kuinka pienestä kaikki aikoinaan lähti.



Haiseva auto luvan kylkiäisinä
Nuoripari muutti aluksi vanhaan Ahlströmin metsäkämppään, ja Kalevi ajoi metsäkonetta enolleen. Pari sai pankista 15 000 markkaa lainaa tonttiin ja vielä 240 000 markkaa lisää taloon. Tämän jälkeen tuli Merikarvialla myyntiin liikennelupa ja auto 100 000 markalla, joten otettiin lisää velkaa.
– Pankinjohtaja käveli perässä Noormarkussa ja sanoi, että koettakaa nyt pärjätä velkojenne kanssa, Sirpa Huhtala kertoo.
Eikä tässä vielä kaikki. Luvan kylkiäisenä ostettu vanha kamalalta haiseva kalajauhoauto oli Kalevin suunnittelemaan liikenteeseen kelpaamaton. Hän oli jo katsonut toisen auton, Scanian, joka sekin piti rahoittaa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti.
1980-luvulla ei niin vain suoritettu liikenneyrittäjäkurssia, tehty varallisuusselvityksiä ja haettu liikennelupaa viranomaiselta. Lupa piti ostaa markkinoilta, jos joku myi, ja tarveharkinta jylläsi.
– Kaikilla muilla autohommat kulkivat suvussa. Me tultiin ulkopuolelta ja koettiin, että oltiin vähän mustia lampaita muiden silmissä, Sirpa kuvaa.
– Olemme edelleen jäseninä Merikarvian autoilijoissa, koska siellä meidät aikanaan hyväksyttiin, Kalevi sanoo.
Eipä silti, Huhtalat ovat hyvää pataa myös Satakunnan Kuljetusyrittäjien kanssa.



Rakkaus Motorolaan siivitti kasvuun
Kuljetusliike Kalevi Huhtalan perustamisvuodeksi tuli 1982. Toiminta lähti liikkeelle sahateollisuuden massatavarakuljetuksista mies ja auto -konseptilla. Laajeneminen alkoi 1990-luvun alussa Kalevin puheliaisuuden ansiosta.
– Kalle on aina rakastanut puhelinta. Kallella oli 14 000 markkaa maksanut Motorola, jolla alkoi soittaa tehtaisiin, että saisiko paluukuormia, Sirpa muistelee.
Tyhjä kuormatila paluumatkalla oli tuolloin tavanomaista. Paluukuormia ei koettu tarvittavan, ja niissä nähtiin myös kilpailuongelmia. Kun puhelut sitten tuottivat tulosta, alkoivat muutkin autoilijat kysellä paluukuormia. Kyselijöistä tuli alihankkijoita, ja lopulta saha pyysi Huhtalaa hoitamaan kaikki ajot.
– Me oltiin aika nuoria ihmisiä, mutta muiden autoilijoiden piti tuoda rahtikirjansa Kaleville, Sirpa kertoo.



Kohti kansainvälisyyttä
Myös kansainvälistyminen lähti liikkeelle pienestä, ja mukana oli sattumaa, tuuria, ja lupien setvimistä.
– 1990-luvun alkupuolella Merikarvian sahalta vietiin paljon sahatavaraa Italiaan, mutta eivät meinanneet millään löytää riittävästi kuljetuskalustoa. Ajoimme silloin sahan kotimaan ajoja ja sieltä kysyttiin, että ettekös te voisi mennä sinne Italiaan. Sanoin siihen, että mennään, mennään. Tosin luvat olivat vähän heikot. Menin Vuosaareen Tip Trailerille ja vuokrasin veturin. Kun ulkomaan lupaa ei ollut, otettiin toisen auto, jossa oli lupa, Kalevi kertoo.
EU:n myötä haettavaksi tuli yhteisölupa, ja Kalevi kävi Jyväskylässä yhteisölupakurssin. Toiminta alkoi laajentua, kun ajettavaksi tulivat Metsä-Timberin Merikarvian ja Kaskisten sahatavarat Italiaan.
– Sellaiset 50 rekkaa viikossa saatettiin ajaa sahatavaraa alas ja kodinkoneita, Zanussia ja Electroluxia, takaisinpäin, Kalevi kuvaa.
Tarinat niiltä ajoilta ovat aikamoisia. Kilpailukykyä luotiin kuutiopohjaisella hinnoittelulla, ja luovuutta käytettiin.



Täsmällisyys edelleen hyveenä
Kansainvälisessä liikenteessä täsmällisyys ja luotettavuus olivat äärimmäisen tärkeitä, sillä vaihdot olivat tiukkoja ja lautat eivät odottaneet. Ne ovat edelleen Kuljetusliike Kalevi Huhtalan toiminnan perusta. Tänä päivänä toimitusjohtaja Kati Huhtala vastaa toiminnasta.
– Me ollaan oikeasti paikalla, kun tavara pitää noutaa, Kati kiteyttää luotettavuuden.
– Minulle on sanottu ”Te ette ole halvin, mutta jos tarvitsen tietyllä kellonlyömällä kuorman Itävaltaan, otan sen Huhtalalta”, Kalevi jatkaa.
Kati huolehtii yrityksen toiminnan suunnittelusta, aikatauluista ja sopimuksista, ja kaikesta strategisesta. Johtoryhmää tai hallitusta ei Huhtalalla ole.
– Kolmistaan muodostetaan johtoelin. Erikseen on vielä operatiivinen johto, joka osallistuu keskusteluun, Kati kertoo.
Vaikka Sirpa ja Kalevi ovat paljon mukana toiminnassa, heidän varaansa ei varsinaisesti lasketa.
– Meillä on täysi valmius siihen, että Kalle ja Sirpa jäävät pois heti kun haluavat, Kati sanoo.



Vastuullisuus on selkäytimessä
Jo ennen Katin aikaa, 2000-luvun alussa, Huhtalalla alettiin kiinnittää huomiota vastuullisuuteen. Nykyään vastuullisuus on itsestään selvää. Vastuullisuustyötä tarkastellaan yrityksissä yleensä HSE:n eli terveyden, turvallisuuden ja ympäristövastuun kautta. Lisäksi puhutaan esimerkiksi sosiaalisesta ja taloudellisesta vastuusta.
– Asetamme itse itsellemme tavoitteet, ja henkilöstö on yksi tärkeimmistä painopisteistämme, joka ei tule muuttumaan mihinkään. Mukana ovat aina henkilöstöön liittyvät toimet ja tavoitteet, Kati kuvaa.
Saavutetut etapit katsotaan kvartaaleittain ja todetaan, ovatko toimenpiteet purreet. Henkilöstön saavuttaminen on haaste, sillä väki on jatkuvasti liikkeessä.
– Joka viikko lähtee viikkomeili kaikille kuljettajille ja ajojärjestelijöille. Saatan esimerkiksi pyytää kiinnittämään huomiota koulujen alkuun tai vastaavaa. Viesteissä on aina myös linkki aloitelomakkeeseen, Kati kertoo.
Joka kuukausi henkilöstö saa Katilta sähköpostiviestin siitä, mitä on tapahtunut ja mitä tulossa. Puolivuosittain on tiedotustilaisuus. Esimerkiksi tilikauden tulos avataan henkilöstölle syksyn infotilaisuudessa.



Jyrkkä ei kaikelle syrjinnälle
Katin mukaan Huhtalalla tehdään juttuja kuten isoissa yrityksissä, mutta rennommalla otteella. Esimerkiksi tasapuolisuuteen on Huhtalalla luotu henkilöstöohjeet.
– Ne eivät ole mitään lippulappusia, vaan arvoja, ja ne käydään kaikkien uusien työntekijöiden kanssa henkilökohtaisesti läpi. Saatan joutua puhumaan ikävistä asioista, mutta asia on sama kaikille. Jos käytös ei ole ok, siihen puututaan, Kati luonnehtii.
Katia ei kiinnosta sukupuoli itseisarvona. Naiskuljettajia on tällä hetkellä kolme.
– Haluaisin, että meillä olisi parhaat työntekijät. On ihan sama, onko nainen, mies vai mikä. Ihmisten pitää haluta tulla tänne.
Myös ikään tai etnisyyteen liittyvää vieroksumista ei hyväksytä Huhtalalla. Iäkkäämmät voivat väheksyä nuorempia tai päinvastoin. Sellaiseen puututaan.



Ympäristötekoja omasta halusta
Huhtalalle asiakas on henkilöstön lisäksi se toinen pääpainopiste, mutta vastuullisuusteema on Huhtalalla otettu haltuun ennen kaikkea omasta kiinnostuksesta.
– Keskustelu on monesti sitä, että asiakkaat vaativat jotain. Meillä ei ole tehty kauheasti asioita, koska asiakkaat vaativat. Teemme näin, koska tämä on meille tärkeää.
Huhtalan ympäristövastuusta kertoo, että yli 85 prosenttia kuljetuksista ajetaan uusiutuvalla dieselillä, ja pesuhallin vesi kierrätetään. Hiilidioksidipäästöistä on raportoitu asiakkaille jo pitkään. Se ei ole aina ollut helppoa. Tausta-arvojen saaminen on ollut haastavaa joiltain autovalmistajilta. Kati on excelöinyt ratkaisun Scanialta saatujen tausta-arvojen pohjalta.
– Kun Traficomin ohjeistus tuli, oli helpotus nähdä, että oli tehty oikein.



Ei strategiatyöpajoja vaan ”OKR”
Kauppatieteen maisteriksi vuonna 2001 valmistunut Kati ihmetteli perheyritykseen tullessaan, ”missä on meidän strategiat, visiot ja missiot, eihän tää tälleen pyöri.” Työn tekeminen toi pian ymmärryksen siitä, että isossa pörssiyhtiössä voi olla kaikki strategiat mietittynä ”jollain slaidilla” ilman että kellään olisi oikeasti siitä mitään käsitystä.
Nyt Huhtalalla on käytössään OKR-tavoitejohtamisen malli. OKR tulee englannin kielen sanoista tavoitteet ja avaintulokset. Mitenkään hienona ja erikoisena tätä ei yrityksessä pidetä.
– Meillä ei ole mitään strategiatyöpajoja. Strategia on sitä, mitä tehdään joka päivä, Kati kertoo.
Ajatus OKR-malliin tuli hyvinvointi-startup MAJsta, jota Katin siskot Linda ja Krista tekevät päätyökseen. Se toimi alkuun koelaboratoriona. Sitten mallia ryhdyttiin konkretisoimaan Ysi-Trukkien puolella. Ysi-Trukit Oy ovat sahojen sisälogistiikkaan keskittyvä yhtiö, joka perustettiin vuonna 1999.
– Ysi-Trukeissa oli h**tisti hyviä idoita, joita tehtiin ehkä päivä, kunnes tuli uusi idea. Päädyin siihen, että nyt valitaan ne jutut, mitä tehdään, ja seurataan niitä, Kati kuvaa.
Katin työkalupakkina ovat sähköiset muistilaput, jaetut tiedostot ja excelit, ei mitään monimutkaista.
– En ole bittinikkari eikä ole Kalevikaan. Jos saisin, niin varmaan lähettäisin kirjeitä.
Jos isä ja tytär ovatkin epämukavuusalueella, on yrityksessä muita, tällä alueella lahjakkaita, ihmisiä, joita rohkaistaan kouluttautumaan lisää. Yrityksellä on toiminnanohjausjärjestelmä, jossa on laskutus, kuormat ja kalusto.



Kantapään kautta oikeasti oppii
Kuljetusliike Kalevi Huhtalalla ei ole omaa koulutusta. Sen sijaan on kuvattu omia videoita havainnollistamaan, miten asiat toimivat. Ammattipätevyyden jatkokoulutuspäivissä pitää olla järkeä: Vaikkapa trukkikortti, turvallisuusneuvonantajakortti, ennakoivan ajon koulutus, ensiapukoulutus ja kuormansidonta ovat hyviä ryyditettynä jollain ”pehmeämmällä” sisällöllä silloin tällöin.
– Koulutuksessa on tärkeää päästä tekemään jotain konkreettista. Kun menee väärin, tehdessä sen pääsee oikaisemaan. Viimeksi täällä kävi eläköitynyt poliisi Vesa Roima kouluttamassa. Oli auto ja opetettiin kuormansidontaa. Esimerkiksi liukuestematolla on huikea merkitys, Kalevi kertoo.
Tästä päästäänkin SKAL Kuljetusyritys -palkitsemisen ytimeen. Kuljetusliike Kalevi Huhtala palkittiin erityisesti ansioista nuorten houkuttelemiseksi alalle ja alan maineen eteen tehdystä työstä. Muun muassa perehdytysohjelma teki vaikutuksen raatiin.
– Perehdytysohjelmaa viedään koko ajan eteenpäin. Se on kirjallinen suunnitelma, jota käydään läpi. Siinä ovat esimerkiksi eettiset periaatteet, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusohjelma ja kestävän kehityksen ohjelma. Tätä on tehty pitkään Ysi-Trukilla ja tänä keväänä se on otettu käyttöön myös Huhtalalla, Kati kertoo.
Ohjelman läpikäyneet ovat antaneet siitä hyvät arviot. Perehdytettävälle osoitetaan myös mentori, joka auttaa ja jolta voi kysyä neuvoa. Tähän ajokaveriin pitää olla säännöllisesti yhteydessä.
– Ei ole erityistä mentoriohjelmaa, vaan olemme tunnistaneet ihmisiä, jotka soveltuvat siihen.
Lähtökohtaisesti Huhtalalla solmitaan toistaiseksi voimassa olevia työsuhteita. Juuri nyt ei uusien työntekijöiden rekrytointi ole ajankohtaista, mutta kun sen aika taas koittaa, konsepti on valmiina.



”Vähän kreisinä” somessa
Palkintoraatiin teki vaikutuksen myös yrityksessä tehty räppi, joka levisi somessa. Palkitsemisen jälkeen tehty video on yllättävä, rento ja aseistariisuva, ei tavanomainen yritysvideo.
Rennolla ilmapiirillä on merkitystä nuorten sitouttamisessa, mutta uusien kohderyhmien saavuttamiseen tarvitaan myös sosiaalista mediaa. Toimitusjohtaja-Kati ei tunnustaudu someihmiseksi, Sirpa ja Linda hoitavat Facebookia ja Instagramia. Some on kuitenkin Katin mukaan tärkeää brändiviestintää, jonka kohderyhmänä ovat kuljettajat.
– Me ollaan niin iso toimija jo, että ei vie uskottavuutta, että ollaan ”vähän kreisejä” somessa. Me ei olisi menestytty esittämällä jotain, mitä ei olla. Viestintämme on suoraa ja rentoa, Kati kuvaa.
– Kun ollaan tällainen perheyritys, meillä on kasvot. Meidät tiedetään ja meillä on tarina, Sirpa kiteyttää.

Niinivirran opetukset
Vuonna 2001 Huhtala teki kaupat Niinivirta Transportin konkurssipesästä. Siitä tuli Katin sanoin ”suurin ja kallein oppikoulu, mitä on ollut”. Kyseessä oli stressaava sotku, jonka siivoaminen ulottui Suomen rajojen ulkopuolelle, muun muassa Pietariin. Autoja ja rahaa jäi sille tielleen.
Eihän se ole yritys eikä mikään, joka ei olisi kantapään kautta oppeja saanut. Tänä päivänä mennyttä ei enää vatvota. Sotkusta jäi hyviä asiakkaita, jotka päättivät luottaa Huhtalaan.
– Jäi myös tarinoita ja seikkailuja, Kati summaa.
On hauska yhteensattuma, että nykyään Huhtalat omistavat puolet Vantaalla toimivasta Niinivirta European Cargosta, jolla ei ole mitään tekemistä konkurssipesän kanssa. Se on toimiva osa Huhtalan Euroopan-strategiaa.



Ei pysähtyneisyydelle
Huhtalalla on alusta alkaen erikoistunut massatavarakuljetuksiin. Vankka osaaminen ei kuitenkaan tarkoita tuudittautumista samaan vanhaan. Jatkuva innovointi rullaa.
– Harmittaa, jos joku sanoo, että jotain ei voi tehdä tai se on mahdotonta. Pitää aina pohtia miten voidaan tehdä, pitää kyseenalaistaa, Kati sanoo.
Huhtalalla ajatellaan, että uudistuminen on hyvästä. Hauska retrohenkinen brändikin syntyi hiljattain. Perinteisen tilalle haluttiin Katin sanoin kevyempi ja freesimpi.
– Haluttiin, että siinä näkyy hauskuus.
Kun SKAL Kuljetusyritys -kiertopalkinto kesäkuun 2025 liittokokouksen jälkeen saapui Poriin, se sai kunniapaikan neuvotteluhuoneen kaapin päältä. Sen jälkeen ovat koko henkilöstö ja kaikki mahdolliset kävijät kuvauttaneet itsensä ison kiertopalkinnon kanssa.
Myös ajoneuvot saivat kylkeensä logon, jossa tunnustus näkyy. Koko porukka on tunnustuksesta ylpeä.
Varsinaisia ”kupruja”, kuten konkursseja, ei taipaleella ole, eikä ole harrastettu riitelyäkään.
– Ollaan aika suoria. Asioiminen kanssamme on helppoa, Kati kuvaa.
Hyvä maine luodaan joka päivä, kun tavara kulkee. Kati johtaa yritystä varmoin ottein ja kantaa vastuun, ja vanhemmat antavat sen mitä haluavat. Tiivis perheyhteys näkyy kaikessa, onpa Huhtalan yksi arvokin perhe, hauskuuden, luotettavuuden ja sisun ohella.
– Eräs iso johtaja piti esitelmää ja kertoi, että oli soittanut Huhtalan Kaleville, kun piti saada johonkin haastavampaan paikkaan kuorma. Kalevi oli sanonut siihen että ”Kyl me sinne se sit saadaan.” Se kuvaa sitä luottamusta. Ei tarvitse miettiä enempää. Kun me luvataan, se on just eikä melkein sovittuun aikaan siellä, Sirpa Huhtala tiivistää.
Se on hyvä tapa lopettaa tämäkin juttu.


_________________________________
SINUA SAATTAISI MYÖS KIINNOSTAA:
Transmar Ab:n Mats Clemes: Ahvenanmaalla kaikki liikenne on kansainvälistä
Kuljetus Timo Salo Oy:n Laura Torila: Rekan ratista taloushallinnon taituriksi